
Yhteiskunnallinen työllisyystilanne on juuri nyt vaikea niin Suomessa kuin maailmalla. Työelämä on muuttunut; aloilta on poistunut työtehtäviä ja -rooleja, talouskasvu hidastaa yritysten rekrytointeja, ja kolmas sekä julkinen sektori toimivat yhä pienenevin budjetein. Samaan aikaan moni kohtaa työllistymiselleen psyykkisiä, fyysisiä tai sosiaalisia esteitä, kuten mielenterveyden haasteita, pitkittyneitä sairauksia tai ikäsyrjintää.
Toisaalta työelämässä on tapahtunut myös hyvää kehitystä. Puhumme enemmän mielen hyvinvoinnista, kestävyydestä ja moninaisuudesta. Työvoima on kansainvälisempää kuin koskaan, ja työn tekemisen tavat ovat yhä joustavampia. Uudenlaista osaamistarvetta syntyy jatkuvasti, ja sen myötä uusia mahdollisuuksia.
Kenties vain muutos on pysyvää – ja muutoksen suuntaan voimme jokainen vaikuttaa. Kuinka hyvin pystymme vastaamaan tämän hetken haasteisiin tai ennakoimaan tulevaa? Miten voimme rakentaa työllistymisen polkuja, jotka eivät jätä ketään ulkopuolelle?
Näitä muutoshaasteita ratkomaan syntyi TEKO – Työllistymisen ekosysteemi -hanke, jossa myös Kukunori on mukana. TEKOn tavoitteena on rakentaa uusia, sujuvampia työllistymisen reittejä ihmisille, joiden on vaikea löytää paikkaansa työelämässä – ja samalla vahvistaa työnantajien valmiuksia työllistää moninaisempaa työvoimaa.
Kun puhumme TEKO-ekosysteemistä, puhumme verkostosta, jossa jaetaan tietoa, luodaan luottamusta ja kehitetään ratkaisuja yhdessä. Tarkoituksena on, että työllistymistä tukevat palvelut ja toimijat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Kun julkiset työllisyyspalvelut, kunnat, hyvinvointialueet, järjestöt, työnantajat ja koulutuskenttä toimivat samaan suuntaan, syntyy uusia tapoja vastata tämän ajan työllisyyshaasteisiin.
TEKO toimii viidellä hyvinvointialueella, ja sen työtä rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR+). Mukana ovat Kukunorin lisäksi Kuntoutussäätiö, Valo-Valmennusyhdistys ja Lapin ammattikorkeakoulu.
Kukunorin rooli TEKOssa on toimia yhteyksien ja yhteistyön rakentajana. Kansainvälisten verkostojemme kautta tuomme Suomeen uusia näkökulmia ja esimerkkejä, jotka auttavat kehittämään työllistymisen tukimuotoja ja vahvistavat oppimista yli rajojen.
Järjestämme tapahtumia ja kohtaamisia, joissa ekosysteemin toimijat voivat tavata ja kehittää yhdessä uusia ideoita. Fasilitoimme keskusteluja, tuemme verkoston toimintaa ja pidämme huolta siitä, että yhteinen tekeminen on mielekästä ja vaikuttavaa.
Jotta luottamus voi syntyä ja ymmärrys syventyä, tarvitaan paikkoja, joissa ihmiset voivat kohdata. Siksi TEKO-ekosysteemi tarjoaa matalan kynnyksen tilaisuuksia, kuten digitaaliset aamukahvit, joissa toimijat jakavat kokemuksia ja etsivät ratkaisuja työllistymisen edistämiseen. Myös ilmiötyöpajat ja webinaarit tarjoavat areenoita, joissa nostetaan esiin alueellisia tarpeita ja kehitetään uusia toimintamalleja.
Jo nyt TEKO-hankkeen pilottialueet – Lappi, Varsinais-Suomi, Keski- ja Länsi-Uusimaa sekä Kerava ja Vantaa – ovat tuoneet esiin monia hyviä käytäntöjä. Esimerkiksi Lapissa kehitetty hyvinvointilähete tukee aikuisten hyvinvointia yhteisöjen ja mielekkään tekemisen avulla.
Yksi tärkeimmistä yhteistyön rakentamisen paikoista on Kukunorin TEKO-ekosysteemille rakentama digitaalinen alusta – tila, jossa tieto ja vuorovaikutus voivat virrata helposti kaikkien toimijoiden välillä.
Alusta kokoaa yhteen verkoston hyvät käytännöt, tarjoaa tilaa yhteiskehittämiselle ja tuo esiin yhteistyömahdollisuuksia sekä rahoituksen tapoja. Sen avulla eri puolilla Suomea kehitettyjä malleja voidaan skaalata tehokkaammin ja tuoda näkyväksi kaikille toimijoille.
Digitaalinen alusta on myös kohtaamispaikka, josta löytää vertaisia ja uusia kumppaneita. Hankkeen aikana on nähty, että Suomesta puuttuu vertaisverkostoja esimerkiksi yhteiskunnallisten yritysten työntekijöille ja toimijoille – TEKO auttaa vastaamaan tähän tarpeeseen. Samalla se toimii läheisessä yhteistyössä muiden ESR+ -hankkeiden kanssa. Kuinka voimme kanavoida tietoa, taitoja ja positiivista energiaa eri suuntiin Suomen hyväksi?
Alusta tarjoaa alueet pilottialueille, yhteiskehittämiseen ja kansalliseen keskusteluun. Se tekee näkyväksi mahdollisuuksia hyödyntää olemassa olevia resursseja uusilla tavoilla ja luoda lisäarvoa koko ekosysteemiin.
Suomalainen kolmas sektori ja Kukunorin jäsenjärjestöt tekevät tärkeää työtä auttaakseen ihmisiä, joiden työllistyminen on vaikeaa erityisen tuen tarpeen, mielenterveyden haasteiden tai elämäntilannetta kuormittavien tekijöiden takia.
Systeeminen yhteistyö ja rohkea kokeilukulttuuri vievät meitä eteenpäin. On tärkeää, että ihmiset, joilla on omakohtaista kokemusta työllistymisen haasteista, ovat itse mukana kehittämässä ratkaisuja. Kun tukipalvelut toimivat sujuvasti yhteen ja tuki saadaan oikeaan aikaan, ihmisillä on paremmat mahdollisuudet työllistyä ja pysyä työssä.
Kukunori on vuosien ajan kehittänyt malleja, joissa kokemusasiantuntijat ovat innovaation keskiössä – esimerkkinä kansainvälisessä mielenterveystyössä huomioitu GFP-malli (ohjattu toiminnallinen vertaistuki). Olemme kehittäneet koulutuksia, joilla kokemusasiantuntijuus luo lisäarvoa sekä asiantuntijalle että yhteisölle, jossa kokemusta hyödynnetään. Aktiivinen toimijuus lisää kehittäjäyhteisön ja ekosysteemin monimuotoisuutta, mikä johtaa parempiin tuloksiin ja vaikuttavuuteen.
Muutos ei tapahdu itsestään. Kun yhdistämme voimamme ja pidämme huolta siitä, että jokaisen ääni kuuluu, olemme vahvempia ja lähempänä yhteistä tavoitetta: että yhä useampi suomalainen löytää oman polkunsa työhön, osallisuuteen ja merkitykselliseen tekemiseen.
Tule mukaan rakentamaan TEKO-ekosysteemiä ja lue lisää: tekoverkosto.fi
Markus Vähälä
Verkostokoordinaattori, TEKO-hanke
Kukunori ry
markus.vahala@kukunori.fi