Follow Us On

Kokeillaan yhdessä -kampanjaan sateli ehdotuksia – Lue loistavat ideat ja innostu!

Blogi

Kokeillaan yhdessä -kampanjaan sateli ehdotuksia – Lue loistavat ideat ja innostu!

 

Kokeillaan yhdessä -kampanjaan tuli vastauksena yhteensä 35 toinen toistaan hienompaa ideaa. Nämä kokeiluideat ja visiot avaavat mahdollisuuksien ovia! On upeaa olla mukana kartoittamassa sitä, mihin kaikkeen kokemusasiantuntijat pystyvät digitaalisessa toimintaympäristössä. 

Olemme valinneet ideioiden joukosta kolme kokeilua, joiden toteutumista Propellipäät tukee huhtikuun 2020 aikana. Valituille kokeilijoille on ilmoitettu ja julkistamme toteutukseen menevät ehdotukset pian. Raatimme kriteereinä valinnoille olivat ehdotusten toteutettavuus, osallistavuus, tämän hetkiseen tilanteeseen sopivuus. Valituissa kokeiluissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että valitut ideat ovat keskenään erilaisia ja vastaavat erilaisiin tarpeisiin.

Koemme kuitenkin tärkeänä sen, että kaikki ideat saavat näkyvyyttä. Haluamme kannustaa järjestöjä ja yhdistyksiä korona-aikana ja sen jälkeen tarttumaan uudenlaisiin digitaalisiin toimintamahdollisuuksiin ja työllistämään kokemusasiantuntijoita myös etänä.

Järjestötoimija! Lue kategorisoidut kokeilu-ideat läpi ajatuksella ja inspiroidu. Muistathan myös, että jos joku tietty ehdotus kutkuttaa, voit olla yhteydessä Propellipäihin. Yhdistämme mielellämme rohkeita kokeilijoita ja kiinnostuneita toimijoita. Näytetään yhdessä, että ketteryys, ajankohtaisuus ja tarpeeseen vastaaminen ovat kolmannen sektorin heiniä!

Ideoita koottiin kolmeksi kategoriaksi, tutustu niihin tällä sivulla.

  • Luovuutta ja uusien asioiden opettelua
  • Toiminnallisuutta ja aktivoivaa tekemistä
  • Keskustelua, tukea ja valmennusta

Luovuutta ja uusien asioiden opettelua

Origamien taittelua

Kaija Toivakka

Origamien taittelu on oivaa aivo- ja muistijumppaa virkistämään etätyöpäivää. Toiminnallinen taukohetki vie ajatukset hetkeksi muualle. Materiaaliksi origamien taitteluun voi käyttää paperiarkkia esimerkiksi muistilehtiöstä tai vaikka sanomalehdestä. Nopea aivo- ja muistitreeni sopii niin arjen kiireen keskelle kun työpäivän taukohetkeen.

Ihmeellinen merenpohja -luontosarja

Anne Hyvärinen

Tutkitaan meren elämää yhdistelemällä mielikuvituksellisia mereneläviä luontodokumentteihin. Kokonaisuus on 10-osainen luontosarja, jokainen osa kestoltaan n. 5 min.

Käytössä on Green Screen sekä pieni studio, ja tekijällä on valmiina mielikuvituksellisia mereneläimiä- ja ötököitä. Mereneläimet myös ääntelevät – jotkut voivat jopa puhua sanoja. Jaksoissa voi olla mukana tehtävänantoja, esim. kierrätysmateriaaleista tehtäviä vedessä eläviä mielikuvitusolentoja.

Etäryhmä 3D-mallinnukseen ja pelien tekoon

Samuli Aalto

Opetellaan etäryhmässä käyttämään kahta ilmaista ohjelmaa:

  • Blender on 3D-mallinnusohjelma ja
  • Unity on yksityishenkilöille ilmainen pelien tekemiseen tarkoitettu ohjelma.

Maksimissaan kymmenelle ihmiselle soveltuva etäryhmä toteutuu Discord-ohjelmassa videokeskustelun kautta. Ryhmä on suunnattu aloittelijoille ja tavoitteena on päästä alkuun ohjelmien käytössä. Opetussessiot mahdollista tallentaa myös Youtubeen.

Ei paniikkia – Runosta voimaa -etärunoklubi valtaa eetterin

Petra Pikkanen

Tässä ajassa moni purkaa tuntojaan kirjoittamalla. Lavarunous on hurjasti nouseva trendi, mutta mitä, jos ei ole lavaa, minne nousta?! Tai mitä, jos paniikkihäiriö iskee juuri, kun lavalle pitäisi nousta?

Tehdään yhdessä Suomen suurin etärunoklubi ja ammennetaan runosta voimaa!  Etärunoklubille voit osallistua joko julkaisemalla runon kirjoituksena tai videona. Tapahtumalle avataan Youtube-kanava sekä Instagram-tila ja Facebook-tapahtumasivu. Etärunoklubi antaa myös mahdollisuuden vuorovaikutukselle ja vuoropuheluun runoilijoiden ja yleisön välillä. Roolit voivat myös kääntyä nurin, sillä etärunoklubilla myös Sinusta voi tulla runoilija!

Yhdessä maalaminen

Raakel Palm

Työpajassa ohjataan maalaamaan mielenmaisema, tai esimerkiksi pyritään kuvittamaan korona!

Digitaalinen lauluharrastus

Milla Hillberg

Kokeilussa tuetaan digitaalisesti laulun harrastamista, itseilmaisua sekä luovuutta.
Osallistujat voivat osallistua viikottaiseen haasteeseen lähettämällä lauluvideon. Haasteena voisi olla esimerksi esittää laulu, joka on auttanut sinua vaikeina hetkinä tai joka on ollut sinulle piristysruiske. Viikon paras biisi voitaisiin äänestää joka maanantai. Torstaisin on biisien esittely-chat ja perjantaina purkuryhmä sekä uuden haasteen esittely.

Voi elämän kevät! -valokuvahaaste & keskustelu

Elena, Juho, Mia, Peija, Ulla & Minna Salonen

Tykkäätkö ottaa valokuvia kännykällä? Haluatko vahvistaa voimavarojasi yhdessä toisten kanssa keskustellen? Voi elämän kevät! on silloin sinua varten. Kokeilun tavoitteena on tehdä yhdessä näkyväksi asioita, jotka tuovat hyvää fiilistä ja auttavat jaksamaan.

Kokeilu koostuu kahdesta osasta, jotka ovat Zoom-tapaamiset sekä Instagram-kuvagalleria.
Kuvahaasteena on ottaa valokuvia asioista, jotka ilahduttavat, naurattavat tai tuovat muuten hyvää mieltä. Kuvien aihe on vapaa. Kokeiluun kuuluu myös kaksi Zoom-tapaamista, joissa käydään läpi kuvahaastetta, esitellään otettuja kuvia ja keskustellaan ajatuksista ja fiiliksistä, joita kuvista herää. Kokeilua varten perustetaan Instagram-tili “Voi elämän kevät!”, jota kokemusasiantuntijat päivittävät. Osallistujien kuvat lisätään Instagram-tilille heidän luvallaan. Kuvagalleria jää tuotoksena elämään kokeilun jälkeen.

Toiminnallisuutta ja aktivoivaa tekemistä

Rentoutumisharjoituksia netissä

Niina Finne-Hyttinen

Kokeilussa ohjataan rentoutusharjoituksia netissä. Vetäjä on pitänyt NLP-rentoutusharjoituksia ryhmälle toimiessaan kokemusasiantuntijana HUS:ssa.

Arjen apua ja puuhaa ruokailusta ulkoiluun

Annukka Harjula

Lapset ovat nyt kotona ja vanhemmat miettivät mitä laittaa ruuaksi. Monessa perheessä raha on tiukassa ja lapsi ei enää saakaan sitä yhtä lämmintä ruokaa koulussa. Myös yksinäiset miettivät mitä tehdä ja mitä syödä.

Kokeilu sisältää viikon ruokalistan ja ostoslistan. Listasta tehdään kaksi versiota. Toinen on suunnattu perheelle ja toinen yksinäiselle / pariskunnalle. Mukana olisi myös joka päivälle puuhavinkki lasten kanssa ulkoiluun. Jako-alustana kokeilulle toimisi sosiaalinen media.

Hyvinvointia, hyvää mieltä ja iloa tuottava aktiivinen ryhmä Facebookissa

Piia Suojala

Kokeilussa perustetaan facebook-ryhmä, jossa julkaistaan päivittäin tsemppaava ja kannustava positiivinen postaus, johon jokainen voi osallistua omilla ajatuksilla ja kuvilla. Lisäksi luvassa on viikoittainen kotijumppa-live, etätapaamisia Zoomissa sekä kolme terveelliseen ruokavalioon liittyvää etäluentoa. Kokeilun kesto on noin 2kk, koska sen tarkoituksena on kannustaa ihmisiä korona-ajan yli.

Jumppahetkiä tuolilta käsin ja luovaa piirtämistä

Maria Hagman

Kokeilu sisältää tuolijumppaa ja luovaa piirtämistä. Tuolijumppaan voivat osallistua kaikki ja se sopii myös ihmisille, joilla on liikkumiseen liittyviä esteitä. Myös luova piirtely on matalan kynnyksen toimintaa. Yhteiset aiheet ovat helppoja ja tyyli on vapaa.

Mielentaitoharjoituksia luonnossa

Emmi-Inkeri Rimpilä

Kokeilussa toteutetaan YouTube-videoita, joissa ohjataan luonnossa toteutettavia hyvinvointia tukevia mielentaitoharjoituksia. Katsoja voi toteuttaa harjoitukset rauhassa itselle tutussa luontoympäristössä. Videot kuvataan ulkona luonnossa.

Kokeilun ohjaaja on opiskellut Green Care perusteet -opintokokonaisuuden ja tällä hetkellä opiskelee Green Care menetelmät ja toimintamuodot -kokonaisuutta. Täydennyskoulutuksena hän on opiskellut luontoyhteyden ohjaamista. Lisäksi hän on meditaatio-ohjaaja ja opiskellut lisäksi myös mindfulnessia ja rentoutusohjausta sekä luontoyrittäjyyttä.

Hyvinvointia Pienin askel -korttisarjan avulla

Minja Jylhä-Ollila ja Minna Tuupanen

Kokeilu auttaa ihmisiä lisäämään omaa hyvinvointia helposti toteutettavissa olevilla keinoilla ilman rahastusta. Kaiken pohjana on ilmaiseksi ladattavissa oleva Pienin askelin -korttisarja,  jota toinen kokeilun ohjaajista, Minja Jylhä-Ollila, oli tekemässä Vertaisohjaajien materiaalipankki -hankkeessa. Kokeilussa kortit tuodaan myös yksityishenkilöiden tietoisuuteen ja käyttöön. Kokeilussa toteutetaan videoita korteissa olevista tehtävistä ja kannustetaan ihmisiä tehtävien pariin antamalla samalla tietoa tehtävien hyvinvointivaikutuksista.

Mielen kevätsiivous

Minna Salonen, Elena Koivu, Mia & Peija

Onko mieleen kertynyt raskaiden kokemusten kautta liikaa roinaa? Olisiko aika tehdä tilaa uusille unelmille? Käynnistetään yhdessä mielen kevätsiivous! Kokeiluun sisältyy kolme 60 minuutin tapaamista Zoomissa. Jokaiseen siivouskertaan sisältyy rentoutusharjoitus. Ja ehkä siivouksen lopuksi kajautetaan myös yhteislaulu!

Kevätsiivouksen muodostavat neljä kokemusasiantuntijaa, joilla on kokemusta mielenterveys- ja päihdehaasteista. Pölyhuiskamestarina toimii Mia, raivausvastaavana Minna, rentoutusguruna Elena ja unelmakonsulttina Peija.

Vertaistukea ulkoiluun

Päivi Heinänen

Kokeilussa perustetaan tsemppaava vertaistukiryhmä, jossa jaetaan liikuntaan- ja ulkoiluun liittyviä kokemuksia ja fiiliksiä. Muiden ryhmäläisten ideoista voi ottaa oppia ja saada lisää positiivista omaan elämään. Ryhmässä suunnitellaan yhdessä kaikille omat liikunnalliset tavoitteet.

Ryhmä tapaa viikoittain etäyhteyden kautta, mutta pitää päivittäin yhteyttä esimerkiksi Whatsappin tai sähköpostin välityksellä. Ryhmäläiset voivat myös esimerkiksi käydä keskenään etälenkeillä. Lenkki sujuu mukavammin kun on rupatteluseuraa!

Karhusaaren aarrekartta

Ella Richardus

Karhusaaren aarrekartta -kokeiluidea yhdistää liikuntaa, taidetta, luontoelämyksen ja yhteisöllisyyttä sekä sosiaalisen median käytön.

Karhusaaren aarrekartta olisi ketterästi rakennettu nettisivu, josta löytyisi vihjeet, koordinaatit ja / tai kuvat suunnistuskierrokseen Espoon Karhusaaressa. Jokaiseen 12 rastista liittyisi lisäksi taide-, liikunta- tai meditaatiotehtävä. Tehtävistä voi valita eri tason sen mukaan onko osallistuja aikuinen vai lapsi. Taidetehtävistä muodostuu rastipaikoille pikku hiljaa yhteisöllinen luontotaideteos. Nettisivun lisäksi Karhusaaren aarrekartta esiintyisi sosiaalisessa mediassa esimerkiksi Instagramissa, johon käyttäjät voivat lähettää omia kuviaan Karhusaaresta.

Yhteiset luontokokemukset

Katja

Luontoon voi mennä itsekseen ilman mitään sen suurempaa ajatusta tai tarkoitusta. Kuitenkin sosiaalisina olentoina saamme voimaa ja tarkoitusta toisistamme ja siitä, että saamme ilmaista itseämme ja tulemme nähdyksi ja kuulluksi.

Kokeilussa testataan, miten erilaisia luontoyhteysmenetelmiä voi toteuttaa omissa lähimetsissä oman aikataulun puitteissa esimerkiksi kerran viikossa. Kokeilussa voidaan kirjoittaa tai käyttää jotakin videoyhteyttä tai facebook-ryhmää, johon voi kerätä valokuvia omasta luontokokemuksesta, jota on alustettu esimerkiksi viikottaisella tehtävänannolla. Niille, joille on haastavaa lähteä luontoon tai kokea luonto ja itsensä syvällisesti, voi olla tervehdyttävää ja motivoivaa, kun luontokokemus käydään yhteisesti läpi ryhmässä jälkeenpäin.

Kotikäynnit mielenterveyskuntoutujien luona

Iida Isoranta

Ideana on kotikäynnit mielenterveyskuntoutujien luona. Palvelu on hyödyllinen, kun asiakkaalla on vaikeuksia päästä liikkeelle kotoa. Jutellaan asiakasta mietityttävistä aiheista ja voidaan kokeilla yhdessä pientä ulkoilua esim. talon pihalla.

Tuettu harrasteryhmä roolipelaamisesta kiinnostuneille

Lasse Larkka

Kokeilija toimii roolipelin vetäjänä. Tuettu harrasteryhmä sopii keskenään milloin ja kuinka pitkään kokoontuvat ja minkä tyyppistä roolipeliä pelaavat.

Tarkoituksena on aktivoida nettisosiaalisesti ihmisiä omissa kodeissaan. Roolipelaaminen on aktiivinen harrastus, joka aktivoi osallistujien elämää ja tukee mielikuvitusta ja jopa taiteellisuutta. Samalla sosiaalinen kanssakäyminen lisääntyy ja saattaa ajan myötä muodostaa ystävyyssuhteita. Rahallisesti voisi tukea pelinjohtajaa siinä, että voi hankkia tarvittavat pelivälineet.

Keskustelua, tukea ja valmennusta

Vertaistukea etänä

Sami Juntunen

Osalla meistä ei ole motivaattoreita toimimaan pakollisten kauppareissujen lisäksi. Kokeilussa tarjotaan vertaistukea Zoomin välityksellä säännöllisin väliajoin. Säännöllinen päivärytmi pysyy yllä aamulla ja iltapäivällä tehtävien videopuhelujen avulla. Päivittäinen sosiaalisuus ja yhteinen tsemppihetki voisi olla vaikkapa puoli tuntia aamuin illoin sovittuun aikaan.

Etäkahvila erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille

Satu Heinonen

Etäkahvila on suunnattu erityisen tuen lapsille ja nuorille ja toimii vertaistuellisena tietoverkkona ja arjen tukena 1,5 h/kerta. Tapaamisiin sisältyy mahdollisuus palveluneuvontaan:

Mitä tukia Kelasta voi saada? Mitä kannattaa kirjoittaa mm. vammaistukihakemukseen? Mihin tukiin voi olla oikeutettu vammaispalveluiden kautta? Miten valittaminen tulee tehdä oikein valitusportaita käyttäen jne.

Tarvittaessa yksilöohjausta etänä 1 h/osallistuja.

Uravalmennusta nuorille -kurssi

Katja Kokko

Kokeilussa tarjotaan uravalmennusta 13–19-vuotiaille nuorille. Kurssisisältö herättelee nuoria ja oikaisee tietä todellisen intohimon pariin. Sisältönä myös oman talouden suunnitteleminen sekä käytännön vinkkejä tavoitteiden saavuttamiseen. Ihanne ryhmäkoko on 10–20 hlö. Kurssiin sisältyy myös yksi lähiopetuspäivä sekä henkilökohtainen neuvonta verkossa.

Vertaistukea haastaviin elämäntilanteisiin

Teija Puranen

Vertaistukea avun tarvitsijan ehdoilla videopuhelussa. Teemoja voisivat olla esimerkiksi lähisuhdeväkivalta, taloudellinen väkivalta, burnout tai lasten vieraantuminen. Tavoitteena auttaa tuettavaa löytämään omat vahvuutensa ja tekemään itsenäisiä päätöksiä sekä muutoksia elämäänsä.

Suomea maahanmuuttajille

Kordnejad Ebrahimi

Kokeilussa opetetaan suomea maahanmuuttajille Youtube-videoiden välityksellä.

Arkiohjaaja / palvelutukihenkilö

Ville Venesmäki

Arkiohjaaja auttaa hajonneen arjen rakentamisessa ja poluttaa asiakkaan omien tavoitteiden mukaisia onnistumisia. Vahvistaa toimijuutta suhteessa palvelujärjestelmään, ja auttaa tätä kautta pääsemään takaisin kiinni työhön ja osaksi yhteiskuntaa. Keskusteluissa ongelmat eivät ole keskiössä. Arkiohjaaja ja osallistuja keskustelevat kuin kaksi ihmistä kahvikupin äärellä, ratkaisukeskeisellä otteella tutkaillen. Tässä käytetään hyväksi havaittua metodia: tapaustutkimuksen tekemistä yhdessä kunkin osallistujan kanssa.

Yhteisen tekemisen etäryhmä

Virpi Kaivola

Ideana on muodostaa etäryhmä kokousalustalle. Ryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdessä esimerkiksi lukupiirejä, kahviloita, opintopiirejä ja tarjoaa vertaistukea. Vain mielikuvitus on rajana! Kokeilun ehdottaja itse kaipaa juuri nyt yhteistä tekemistä muiden kanssa ja osallisuuden tunnetta ja näkisi, että kokemusasiantuntijat voisivat toimia tälläisen ryhmän alkuunpanijoina ja kokoonkutsujina.

Yhteinen illallinen

Jaana Ahoranta / HUS Vatsakeskuksen kokemusasiantuntijat

Kokeilussa toteutetaan yhteinen netti-illallinen. Järjestetään Teams-kokous ja ennen kokousta jokainen osallistuja on kokannut itselleen illallisen. Syödään yhdessä ja rupatellaan samalla Teamsin kautta.

Erityisen vauvan odotus

Heidi Forsell

Facebookiin Erityisen vauvan odotus -ryhmä on perustettu kaksi ja puoli vuotta sitten. Ryhmä on tarkoitettu vanhemmille, jotka raskauden aikana saavat tietää, ettei vauvalla ole kaikki hyvin. Kokeilussa ryhmän perustaja ja kokemusasiantuntija järjestää ryhmässä kerran viikossa facebook-liven aiheen teemoista kolmasti viikon välein. Kokeiluun kuuluu myös yksi vertaistuellinen etätapaminen Zoomin kautta. Tavoitteena mahdollistaa vertaistuki erityistä vauvaa odottaville jo raskausaikana.

Katsottavaa, luettavaa tai kuunneltavaa

Videoita entisen päihteiden käyttäjän näkökulmasta

Kristian Farneti

Kokeilussa toteutetaan videoita. Tarkoituksena on jakaa tietoa ja herättää keskustelua eri aiheista entisen päihteiden käyttäjän näkökulmasta.

Videoita suomalaisesta luonnosta ja metsästä

Anniina Heiskanen

Kokeilussa toteutetaan videoita, joissa keskeisenä teemana on luonto ja kaunis suomalainen metsä. Aiheina voi olla hieno maisema järven rannalta, metsää tai nuotion sytyttämistä.

Soittolista ja vinkkejä ulkoiluun

Sari Heinonen

Kokeilussa luodaan soittolista ja annetaan vinkkejä esimerkiksi Haltialan tilan, Pitkäkosken ja Paloheinän lenkkimahdollisuuksista.

Videoita peliaddiktiosta irtautumiseen

Aki Vilen

Kokeilussa kokemusasiantuntija tuottaa lyhyitä tietoisku-videoita, joissa annetaan vinkkejä pelaamisesta/addiktiosta irrottautumiseen.

Välähdyksiä entistä elämästä -blogi

Eemu Aschan

Blogitekstejä huumeiden käyttöön liittyen. Kokemusasiantuntija ja blogin kirjoittaja on ollut täysin päihteettömänä puolitoista vuotta.

“Tällaisenä aikana parasta on istua koneen ääreen näpyttelemään proosaa. Ideoita uusille teksteille on useita kymmeniä. Niiden luomiseen olen vain odottanut sopivaa hetkeä. Tarinoita jotka ovat piirtyneet vahvana muistiini. Ainutlaatuisia välähdyksiä entisestä elämästäni. Taidetta jonka vain minä voin saattaa tähän maailmaan.”

Satuja ja leikkejä lapsille tai tsemppiä tekstistä

Hanna-Mari Kamppikoski

Kokeilu-ehdotus sisältää kaksi erillistä kokeilua:

  • Lapsille suunnattu satu- tai leikkihetkin naurattaa perheen pienimpiä.
  • Tsemppaavat blogitekstit tai luontokuvat tsemppitekstein luovat uskoa ja toivoa sekä muistuttavat siitä, miten tärkeää rakkaus on.

Kulttuuria ja liikuntaa etänä

Tea Karjalainen

Ehdotuksen lähettäjä haluaa mahdollisuuden kokea näyttämötaidetta etänä. Lisäksi häntä kiinnostaa myös esimerkiksi lukupiiri tai puutarhateemainen etäkahvila sekä ohjattu liikunta etänä.