Kukunorin toiminnanjohtaja Markus Raivio on ensimmäisenä suomalaisena valittu mukaan yhteiskunnallisten yrittäjien kansainväliseen Ashoka Fellowship -verkostoon. Raivion oma tarina on hyvä osoitus siitä, että kenestä tahansa voi tulla muutoksen tekijä. Koulut kahdeksannella luokalla kesken jättäneestä ongelmapojasta kehittyi ideoija, jonka kehittämät ratkaisut mielenterveyden kentällä ovat muuttaneet tuhansien ihmisten elämän suuntaa luoden toivoa tulevasta.
Raivion kiinnostus mielenterveyden aiheisiin heräsi ensimmäisen kerran kymmenvuotiaana hänen skitsofreniaa sairastavan isoäitinsä kautta. Hänen isänsä kertoi, että vuosikymmeniä laitoshoidossa olleelle isoäidille tehtiin hoitoon kuuluva lobotomia-leikkaus yhtenä viimeisistä Suomessa tehdyistä toimenpiteistä. Asia järkytti Raiviota.
Ajatus siitä, että toimenpidettä käytettiin laajasti ja se oli jopa palkittu Nobelilla jäi vaivaamaan häntä. ”Ajattelin, että ihan varmasti keksin milloin tahansa parempia ideoita kuin tämä”.
Hyppäys mielenterveyden kentälle ei tapahtunut kuitenkaan heti vaan arki jatkui Porissa omine haasteineen. Lapsuus ja nuoruus ei mennyt ihan niin kuin kansakoulun opettajaäiti oli toivonut.
”Kun menin kouluun, minulla oli heti ongelma. Osasin lukea ja kirjoittaa sujuvasti jo kolmen vuoden ikäisenä. Vaikka äiti neuvoi, että älä mene näyttämään mitä osaat, en osannut olla näyttämättä. Kun koulussa kaikkien piti opetella tavaamaan lähtötasosta huolimatta, niin turhauduin ja koin, ettei koulu taida olla minun paikkani. En kokenut olevani siellä hyvä. Kaikkien piti olla ihan samanlaisia”.
Koulut jäivät kasiluokan jälkeen kesken ja äiti sai kuulla kaksi vaihtoehtoa pojan tulevaisuudelle; joko koulukoti tai tarkkailuluokka. Äiti ei valinnut kumpaakaan, vaan otti häirikköpojan kotiopetukseen.
”Uskon sen olleen siinä tilanteessa äidiltäni ihan oikea ratkaisu. Porissa pärjätäkseen piti olla hyvä varkauksissa ja tappelussa. Piti osata olla kova ja julma. En ollut kovin hyvä kummassakaan. Onneksi ymmärsin sen jo 14- vuotiaana, kun minut pahoinpideltiin aika pahasti omien linnakundikavereiden toimesta. Ymmärsin, että en yksinkertaisesti ollut tarpeeksi kova pärjätäkseni siinä maailmassa. Muutin ahvenanmaalle kotoa pois ja päädyin sitä kautta kansanopistolle Kauhajoelle, jossa oli musiikkilinja. Muistin, että olin nuoresta asti soittanut rumpuja. Se oli laji, jossa olin nopeasti hyvä. Hahmotin ja opin vauhdilla. Ahmin tietoa ja taitoa. Päätin että minusta tulee ammattimuusikko.”
Kauhajoelta matka jatkui Helsinkiin ja Raivio onnistui siinä, mihin moni maalta Helsinkiin tullut ei pystynyt.
”Sain elantoni musiikista soittaen, laulaen ja työskennellen vuosia studiossa tuottajana lapsuuteni sankareiden kanssa. Heitä olivat mm. Topi Sorsakoski, Pave Maijanen, Pepe Willberg, The Renegadesin Kim Brown sekä monet muut. Se oli upeaa ja idearikasta elämää.”
30-vuoden iässä jokin kuitenkin muuttui.
”Huomasin olevani entistä enemmän mukana bändiprojekteissa, joissa oli vahva yhteiskunnallinen sanoma, kuten Freukkarit, Pelle Miljoona sekä Tumppi Varonen & Problems. Se tuntui tuotantojen ja mainosmusiikkisessioiden jälkeen jotenkin tärkeämmältä. Että ihmisestä jää muukin jälki kuin rahaa ja biisi radioon pyörimään.”
Tätä aikaa Raivio kutsuu eräänlaiseksi transformaatioksi, arvojen ja merkitysten uudelleen määrittelyksi.
Minussa heräsi maailmanparantaja-identiteetti. En sitä tilannut tai siihen pyrkinyt, se vain tuntui oikealta.
Musiikkiterapian opinnot toivat myös uutta kipinää ihmisten auttamiseen.
”Olin musiikkiterapeuttina yksityisellä säätiöllä nuorten mielenterveyskuntoutujien yksiköissä, ohjaten bändiryhmiä, kuoroa ja musiikin kuunteluryhmiä. En aina oikein ymmärtänyt, miksi tarvittiin terapeutti ryhmien ohjaajaksi. Muutaman kerran annoin yhden nuorista itse ohjata ryhmää. Se tuntui hyvältä ja luonnolliselta. Jos nyt ihminen osaa painaa CD-soittimesta Play-nappulaa, osaa kuunnella, eikä ole ilkeä muille, niin ei siinä kauhean pieleen voi mennä, ajattelin”.
Ajatus jäi muhimaan ja eräänä yönä, Freud Marx Engels & Jung- bändin viikonloppukeikan päätteeksi tapahtui jotain merkityksellistä. ”Istuimme aamuyöstä bussissa laulaja Pekka Myllykosken kanssa muiden jo nukkuessa ja puhuimme asioista. Pekka oli loistava keskustelija. Kun Pekka nukahti syttyi päähäni selkeä kokonainen ajatus siitä, miten järjestäisin toiminnan. Se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta, valmiina kuin manulle illallinen. Otin sen vain vastaan ja pelkäsin etten aamulla sitä enää muista! Äänitin sen puhelimeeni ja se oli siinä: Kaikki perusainekset, jolla perustettiin muutama vuosi myöhemmin ensimmäinen kulttuuripaja Kalasatamaan Helsinkiin. “
“Kun nyt katson taaksepäin ymmärrän, ettei idea tietenkään syntynyt tyhjästä. Ajatukset olivat muhineet aikojen saatossa ja kokemuksen mummin hoidosta, koulun alkumetreistä ja Porin ajoista kietoutuivat nyt selkeästi yhteen.”
Kulttuuripajat olivat osalle mielenterveysalalla toimivista ammattilaisista uusi ja outo pala nieltäväksi. ”Mitä siitäkin tulisi, jos alamme tähän ja kouluttamaan kuntoutujia itse ohjaamaan ryhmiä toisilleen?” ”Ei ne kuule jaksa. Ja kuka kantaa vastuun jos jotain tapahtui?” Tätä palautetta Raivio sai kuulla monesti.
Epäilyistä huolimatta kulttuuripajat lähtivät kehittämään ja onnistumiset loivat uskoa mallin toimivuudesta myös ammattilaisten keskuuteen.
”Kun on tarpeeksi jumiutunut vanhaan, ei edes osaa ajatella uutta. Tunnen olevani etuoikeutettu ja kiitollinen siitä, kuinka upeaa verkostomaista toimintaa kulttuuripajoista on tullut. Vaikka idea olisikin yhden ihmisen päästä, kuten usein on, tarvitaan mallin kehittämiseen paljon innokkaita ammattilaisia, organisaatioita sekä myös palveluiden käyttäjiä. Harva tärkeä asia on tapahtunut ilman hyvää yhteistyötä.”
Raiviolle oli alunperinkin tärkeää, että mahdollisimman moni pääsisi kokemaan kulttuuripajojen hyödyt. “Lähdimme alunperin liikkeelle siitä ajatuksesta, että kukaan ei omista tätä mallia.”
Malli onkin levinnyt ja vuonna 2021 Suomesta löytyy jo 16 kulttuuripajaa ja yksi Ruotsista.
Kulttuuripajoja, jotka toimivat GFP-mallin viitekehyksellä pyörittävät yhteensä 9 eri voittoa tavoittelematonta yhdistystä tai säätiötä: Toiminnassa on mukana vuosittain noin 2000 mielenterveyden haasteista kärsivää nuorta suomalaista.
Kukunorin perustaminen yhdessä Heikki Hyvösen kanssa ja työ Kukunorin toiminnanjohtajana on avannut Raiviolle uudenlaisia mahdollisuuksia saada aikaan muutosta maailmassa.
“Kukunori on itselleni se alusta, yhteiskunnallinen yritys, jolla koen voivani muuttaa maailmaa yhdessä upeiden ihmisten kanssa kehittäen.”
Pitkän työurankaan jälkeen Raiviolta eivät ole ideat lopussa vaan työn mielekkyys nousee uuden paremman maailman rakentamisesta.
“Aamulla kun avaan lehden, pyrin poimimaan sieltä ihmisten elämään liittyviä haasteita ja keksimään joka päivä muutaman idean, miten näitä haasteita voisi ratkaista. Se saa minut kokemaan myös itseni ja elämäni merkityksellisenä. Jo pienenä opin, kuinka upeaa on se, että saa tehdä työtä, jossa kokee olevansa hyvä. Se on tärkeää. Ajattelen, että kun ihmisestä aika jättää, olisi hienoa, että hän rakensi maailmaa enemmän kuin tuhosi. Yritän elää tämän periaatteen mukaan”
Raivion pitkäaikaisena tavoitteena on ollut skaalata GFP- mallia kansainvälisesti. Yksin se ei kuitenkaan onnistu. Vuoden 2022 valinta yhteiskunnallisten yrittäjien kansainväliseen Ashoka Fellowship -verkostoon luo tälle työlle uusia mahdollisuuksia. Verkosto yhdistää fellown myös kansainvälisten sijoittajien sekä lähes 4000 muun Ashoka Fellow:n kanssa.
Tämä on se hetki, se mahdollisuus, jossa voimme skaalata GFP-mallia ympäri maailmaa tuoden kulttuuripajojen hyödyt yhä useamman ihmisen ulottuville. Kukunori on rakentanut kansainvälistä työtä jo useamman vuoden ja nyt panostukset alkavat tuottamaan hedelmää. Aika kääriä hihat ja laittaa pallot pyörimään. Unelmatyötä.
