Nuorten syrjäytymisen ehkäisystä ja osallisuuden edistämisestä puhutaan paljon – mutta miten asia toteutuu käytännössä? Missä uudistettu järjestelmä onnistuu – ja missä se ontuu? Mitä uusia ratkaisuja tarvitaan opintojen ja työn ulkopuolella olevien nuorten palvelupolun sujuvoittamiseksi? Kukunorin Roso-tuotannon Sampo Riskilä tarttuu blogissa aikamme kuumaan perunaan.
Tammikuussa Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkaisi raportin työn ja koulutuksen ulkopuolella olevista nuorista. Ensi silmäyksellä yllätyksetön katsaus tarjosi syvemmin tarkasteltuna merkittäviä huomioita nuorten tilanteesta ja palvelujärjestelmän haasteista.
Oppivelvollisuuden laajentaminen ja hyvinvointialueuudistus ovat muuttaneet nuorten palvelupolkua, mutta tavoittaako järjestelmä todella heidät, jotka eniten apua tarvitsevat?
VTV on kiinnittänyt huomionsa NEET-nuoriin (Not in Education, Employment or Training) ennen kaikkea taloudellisista syistä. Syrjäytymisen hintalappu yhteiskunnalle on korkea: menetetyt verotulot, kasvavat sosiaaliturvamenot ja palveluiden kuormittuminen. THL:n vuoden 2022 tilastojen mukaan noin 10 % 15–29-vuotiaista suomalaisista – eli noin 100 000 nuorta – ei ollut töissä, opiskelemassa tai armeijassa.
Jos yhden syrjäytyneen nuoren yhteiskunnalle aiheuttama kokonaistuotannon menetys arvioidaan noin miljoonan euron suuruiseksi, hintalappu kasvaa nopeasti. Tämä ei ole vain valtiontaloudellinen kysymys, vaan ennen kaikkea inhimillinen haaste.
On tärkeää huomata, etteivät NEET-nuoret ole yhtenäinen ryhmä. Vaikka valitettavan usein nuoren työ- ja opiskelupaikan puuttumiseen vaikuttavat elämässä realisoituneet riskitekijät ja ongelmien kasautuminen, koulutuksen ja työelämän ulkopuolella eläminen on luonteva jakso nuoren elämässä. Nuoruuteen kuuluu itsensä etsiminen, eikä kaikkien tarvitse tietää elämän suuntaa parikymppisenä. Vasta NEET-vaiheen pituus, elämänhallinnan haasteet ja toimeentulotuen pitkittynyt tarve määrittävät lopulta riskien toteutumista.
VTV:n raportti tuo esiin, että suurin yksittäinen tekijä NEET-statukseen joutumisessa on toisen asteen koulutuksen puute. Vielä aiemmin “sekatöihin” pääseminen oli monelle nuorelle hyväksytty mahdollisuus oppia käytännön taitoja ja integroitua työelämään. Nyky-yhteiskuntamme taas painottaa vahvasti koulutusta ja muodollista pätevyyttä, mikä sulkee ovia niiltä, joille perinteinen opinpolku ei sovi. Tämä jättää monia nuoria tilanteeseen, jossa he eivät löydä paikkaansa eivätkä pääse hyödyntämään potentiaaliaan.
Nuori saattaakin löytää itsensä ongelmapuheen keskiöstä, vaikka kyse voi olla vain yhteiskunnan kyvyttömyydestä luoda jäsenilleen toimijuutta tukevia puitteita.
Kukunorin ja muiden järjestötoimijoiden ylläpitämät kulttuuripajat ovat osoittaneet tehokkuutensa nuorten hyvinvoinnin tukemisessa ja heidän ohjaamisessaan esimerkiksi opiskeluihin, työelämään tai tuettuun työllistymiseen.
Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Kukunorin digitaalisen kulttuuripajan Roso-tuotannon musiikki- ja pelinkehityspajat. Toimintaan on osallistunut vuosien varrella satoja nuoria, jotka ovat oppineet uusia, työmarkkinoilla korostuneita universaaleja taitoja, kuten projektin- ja aikataulun hallintaa, luovaa ideointia, sosiaalisia taitoja, somemarkkinointia ja viestintää, sekä coreosaamisena musiikkituotannon ja pelinkehityksen eri osa-alueita.
Työpajat tarjoavat paitsi samanhenkisten yhteisön, myös mahdollisuuden löytää uudelleen minäpystyvyyden, innostua alan opinnoista tai saada uutta virtaa kesken jääneisiin opintoihin tai työelämään siirtymiseen. Palaute ja mitatut tulokset ovat vahvistaneet hypoteesiamme siitä, että toiminnan pitää olla aidosti nuorta kiinnostavaa ja itselle merkityksellistä, jotta saavutetaan myös sisäisen motivaation herääminen.
Miten toiminnasta saataisiin entistä vaikuttavampaa? Yksi ratkaisu voisi olla nuorten hyvinvointia, opiskelua ja työelämävalmiuksia tukevien toimijoiden kokoaminen saman katon alle.
Voisiko tulevaisuudessa kulttuuripajojen kaltaisiin yhteisöihin integroida entistä vahvemmin tavoitteellista yksilö- ja ryhmävalmennusta? Mitä jos vertaisohjaajan tehtävät toimisivat osana ammatillista kuntoutusta? Luovien työpajojen suunnittelu ja pitkäjänteinen vetäminen ovat nuorelle haastavaa, mutta vahvasti eteenpäin vievää toimintaa.
Jos ajatusta innovoidaan pidemmälle, voisiko kulttuuripajojen rinnalle rakentua saman katon alla toimiva yhteiskunnallinen yritys? Tämä tarjoaisi nuorille mahdollisuuden hyödyntää pajatoiminnassa opittuja taitoja aidossa työelämän kontekstissa. Samalla se loisi yhtenäisen polun, jossa nuoren ei tarvitsisi seilata palvelusta ja luukusta toiseen, vaan mukana kulkisi myös yhteisön tuki.
Kotimainen järjestösektori on laaja ja sillä on jo olemassa infra nuorten tavoittamiseksi ja tukemiseksi. Järjestöt pystyvät reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja räätälöimään toimintaa eri ympäristöihin sopivaksi. Haasteena ovat resurssit. Järjestöjen kehitystyötä kuitenkin rajoittaa resurssien niukkuus, rahoituksen siilomaisuus ja entistä haastavampi rahoitus -ja toimintaympäristö.
Niinpä toimintojen uudelleen tarkastelu ja suuntaaminen olisi looginen kehityskulku. Erillisrahoituksella toteutettu pilottikokeilu voisi tarjota arvokasta tietoa siitä, millaiset toimet ovat nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden kannalta tehokkaimpia. Samalla voitaisiin tarkastella nuorten haasteita kriittisesti: Onko suurin este mielenterveysongelmissa, ohjauksen ja valmennuksen puutteessa vai siinä, ettei nuorella ole itseään kiinnostavaa ja merkityksellistä tekemistä tai omaa turvallista yhteisöä, johon kiinnittyä?
Kun ongelmat tunnistetaan paremmin, resurssit voidaan kohdentaa sinne, missä niitä eniten tarvitaan.
Jokaisen julkisen toimijan suuresti hellimä käsite nimeltään osallisuus ei ole yksittäinen teko tai päätös, vaan prosessi, joka syntyy tekemisen, vuorovaikutuksen ja yhteisöjen kautta. Osallisuus on mahdollisuutta haahuilla, kokeilla, onnistua ja myös epäonnistua ja jatkaa eteenpäin. Jos vaikkapa kulttuuripajan ja yhteiskunnallisen yrityksen kokeilun jälkeen nuori huomaa, ettei luova ala tunnukaan omalta jutulta, se on huipputulos. Jos taas kipinä syttyy ja ala tuntuu oikealta, sekin on huipputulos.
Molemmat vaihtoehdot säästävät pitkällä aikajänteellä resursseja sekä nuorelta itseltään että myös yhteiskunnalta.
Sampo Riskilä
Hankepäällikkö, Roso-tuotanto & Roso Games
Kukunorin Roso-tuotannossa 18–35-vuotiaat pääsevät tekemään musiikkia, peliprojekteja ja somesisältöjä osana luovaa yhteisöä, oppimisen ja kehittymisen polkua. Toiminnassa keskitytään Kukunorin 2024–27 strategian mukaisesti nuorten osallisuuden ja poluttamisen vahvistamiseen kaikissa toiminnoissa. Ohjaajat tukevat nuorta arjen konkreettisissa asioissa, kuten työnhaussa ja apurahojen hakemisessa. Järjestämme palkkiopohjaisia työtehtäviä kumppaniverkostomme kanssa, jotta nuoret saisivat kokemusta työelämästä kannustavassa ympäristössä.
Lue lisää tai ota yhteyttä: sampo.riskila@kukunori.fi
