Minua on aina kiehtonut ihmisten ainutlaatuiset elämänkokemukset. Jaettuna ne voivat tuoda ihmisiä yhteen, herättää jotakin uusia ajatuksia ja toimintaa sekä itsessään että muissa.
Työskentelin Kukunorin naiserityisessä kulttuuripajassa, NETissä, kahden vuoden ajan. Siellä naiset toteuttivat itseään, kehittivät taitojaan ja oppivat uutta yhdessä muiden kanssa. Toimintaa ohjasi Kukunorin koordinoima GFP, eli ohjatun toiminnallisen vertaistuen malli, jossa vertaisuus mielletään yhteisten kiinnostuksen kohteiden kautta.
Nyt sama malli saa uuden muodon – ja kohderyhmän. Aloitin syyskuun alussa hankekoordinaattorina Ikävoimaa-valmentajat-yhteishankkeessa, jossa etsitään tapoja tuoda GFP:n periaatteet ja luova toiminta ikääntyneiden arkeen. Tällä kertaa työmme kohdistuu yli 75-vuotiaisiin ihmisiin, joista moni elää elämänmuutosten keskellä – ehkä yksin, ehkä uutta yhteisöä etsien.
Syksyn ajan olen saanut tehdä töitä inspiroivan ja taitavan tiimin kanssa. Työskentelen yhdessä hankepäällikön Emmaleena Niemen (Miina Sillanpää Säätiö) ja projektityöntekijä-tutkija Maria Kotimäen (Y-Säätiö) kanssa. Koen, että monipuoliset taustamme vahvistavat ja rakentavat yhteistä työskentelyä.
Ikävoimaa-hankkeessa järjestämme työpajatoimintaa eri puolilla pääkaupunkiseutua – Länsi-Helsingissä (Kannelmäki ja Pikku Huopalahti), Espoossa (Matinkylä) ja Kirkkonummella vuosina 2025–2027. Vertaisohjaajien ohjaaman pienryhmätoiminnan tavoitteena on vahvistaa osallistujien voimavaroja, lievittää yksinäisyyttä ja kasvattaa arjen merkityksellisyyttä ja yhteisöllisyyttä.
Oma roolini on toimia ryhmien parissa tutkien, miten GFP-mallia olisi hyvä soveltaa ikäihmisten tarpeet ja heidän kiinnostuksen kohteensa huomioiden – mikä toimii, ja mikä ei.
Ajattelen, että tehtävänäni on mahdollistaa vertaisohjaajan työn toteutuminen. Miten voisin parhaiten auttaa häntä toimimaan vertaisena ja ryhmän ohjaajana? Joskus se tarkoittaa keittiön tilavarauksen tekemistä kokkausryhmää varten, joskus taas herkkää kuuntelua ohjaajan voimavaroista ja jaksamisesta. Olen paikalla mahdollistamassa asioita ja tapahtumien todistajana, jotta voimme esimerkiksi ryhmäkerran jälkeen jutella yhdessä oivalluksista.
Vertaisohjaajuutta on toteutettu toki aiemminkin ikäihmisten parissa, ja työn lähtökohtana on ollut usein ikäihmisten omat toiveet ja kiinnostuksen kohteet. Vertaisuus lähtökohtana ei ole uusi. Samalla koen, että tämän kaltaisen työskentelyn tarkentamiselle ja ohjatun toiminnallisen vertaistuen tutkimiselle on lisätarvetta.
Ikäihmisten moninaisuutta ja varioivia elämäntarinoita ei voida niputtaa yhteen. Jo nyt olemme huomanneet, että osa ikäihmisistä ja etenkin osa meidän erityiskohderyhmästämme, ikääntyvät miehet, kaihtavat sanoina “kulttuuri- ja taidetyöpajoja”. Siksi voi olla vaikeaa houkutella ikä-ihmistä tarttumaan pensseliin. Hankkeessa olemmekin pohtineet paljon ilmaisutapoja, joita käytämme kutsuessamme ihmisiä mukaan. Näitä voi olla esimerkiksi sanan ”kulttuuripaja” korvaaminen konkretiaa kuvaavilla sanoilla, kuten ”puutyöt” tai ”lintubongaus”.
En tarkoita, että taidetoiminta itsessään olisi tarpeeton lähestymistapa ikäihmisten kanssa toimimiseen. Olen itse työskennellyt eri soveltavan taiteen muotojen parissa vuosikymmenen ohjaajana, ja nähnyt henkilökohtaisesti niiden konkreettiset hyödyt ja mahdollisuudet arjen hyvinvoinnille.
Keskeistä onkin, että voimme lähestyä yksilöön ja ihmisyyteen olennaisena osana kuuluvaa mielikuvituksellisuutta ja luovuutta hyvin monin eri tavoin.
Hankkeen alkumetreillä olemme puhuneet paljon vanhustyön rohkeudesta ja jopa anarkiasta. Millaisia ennakkoluuloja asetamme ikääntyvää ihmisistä kohtaan? Mitä hän voisi opettaa meille nuoremmille vaikkapa gamingistä ja digipelaamisesta? Pohdimmekin, miten voisimme olla tarpeeksi kuuntelevia, jotta ikäihmisten aidot toiveet pääsevät pintaan.
Yhteisen toiminnan lisäksi hankkeen tärkeä teema on yhteisöllisyys. Vanhemmat ikäluokat ovat kasvaneet sitkeästi, ja usein myös syystä, kohti ajatusmallia, joka korostaa yksin pärjäämisen ihannetta. “Ei minua tarvitse auttaa” -eetoksella on kuitenkin kääntöpuoli, ikäihmisten yksinäisyys ja sen aiheuttama suru. Usein tuntuu, että tätä yksinäisyyttä lääkitään tuottamalla ikäihmisille toimintaa, jonka kohteena he ovat. Kärjistetysti, viedään heille jotain ajankulua, viihdykettä ja kokemuksia. Markkinataloudessa taas heidät(kin) nähdään kohteina, jotka tulevat kuluttamaan taidetta.
Toisaalta hyvä niin, luultavasti haluan itsekin iäkkäänä istua keinutuolissa ja kuunnella, kun minulle soitetaan David Bowien musaa. Mutta samalla haluan ehkä vielä oppia jotakin uutta.
Koetan muistuttaa itseäni päästämään irti yllä esitellyistä, minuunkin rakentuneista oletuksista. Tarkoituksena on nähdä ikäihmiset toimijoina heidän omilla ehdoillaan. Ikävoimaa-valmentajat hankkeessa keskitymme siihen, mitä ihmiset itse haluaisivat tehdä. Kohde muuttuu toimijaksi. Yhteisöllisyyttä pyritään rakentamaan ennakko-oletusten sijaan yhteisten kiinnostuksen kohteiden kautta. Ehkä siten rakennamme tilaa myös nähdä ikäihmiset voimakkaina ja vastavuoroisesti meitä nuorempia tietotaidoillaan vahvistavina ihmisinä.
Toki aitoa yhteisöllisyyttä on olemassa myös ilman meidän hankettakin. Olemme jo nyt oppineet, että ihmiset kyllä pitävät huolta toisistaan. He vievät liikuntarajoitteiselle pullaa kun tämä ei pääse talokokoukseen ja soittavat perään jos joku katoaa yhteisistä tapaamisista. Ehkä kyse on siitä, miten voimme tukea entistä paremmin tämänkaltaisen yhteisöllisyyden rakentumisista? Ettemme ainakaan tuottaisi lisää kuuntelemattomuutta ja vaikeuksia ikäihmisten elämään.
Hankkeen ensimmäisen vuoden aikana olemme käynnistäneet toimintaa, tulevina vuosina tavoitteena on mahdollistaa myös nuorten ja ikäihmisten välinen toimijuus. Ikävoimaa-toiminnan vertaisohjaajiksi valmennetaan ikääntyneiden lisäksi nuoria aikuisia, jotka tahtovat jakaa omaa osaamistaan muille. Henkilökohtaisesti odotan näitä kohtaamisia ja uskon, että niiden avulla luodaan uudenlaista tietotaitoa. Suuremmassa mittakaavassa minua kiinnostaa nähdä, miten me olemme sukupolvien saatossa muuttuneet, miten vaikkapa kokemus kiireestä ja ajan kulumisesta eroaa? Entä miten suhtaudutaan muutokseen ja tulevaisuuden arvaamattomuuteen?
Näitä ajatuksia pohtien ja toimintaan tarttuen on hyvä jatkaa hankkeen toiselle vuodelle.
Tarja Sahlstedt,
Ikävoimaa-hankekoordinaattori, Kukunori
Teatterintutkimuksen maisteri (Tampereen yliopisto) ja teatteri-ilmaisun ohjaaja (Turun Taideakatemia)
Ikävoimaa-valmentajat on Miina Sillanpään Säätiön, Y-Säätiön ja Kukunorin yhteishanke, ja on osa STEA:n Ikävoimaa-avustusohjelmaa. Hankkeessa yhdistyvät etsivä vanhustyö ja ikääntyneiden osallisuutta ja hyvinvointia tukeva pienryhmätoiminta. Keskiössä on Kukunorin koordinoima GFP-malli, jossa yhdessä ikääntyneiden kanssa suunnitellaan osallistujien arkiympäristössä järjestettäviä luovan toiminnan ryhmiä. Vertaisohjaajiksi valmennetaan ikääntyneitä ja nuoria aikuisia, jotka haluavat jakaa omaa luovaa osaamistaan muille.
