
Pokka -arviointityökalu tekee datan analysoinnista helppoa valmiiden kyselypohjien ja vertailuominaisuuden avulla. Tieto tuloksista ja vaikutuksista auttaa sinua kehittämään toimintaasi faktojen pohjalta kun näet mikä toimii ja mikä ei.
Pokka tarjoaa valmiita tarkasti harkittuja, osin muokattavissa olevia kyselypohjia, joiden avulla voit kerätä tietoa toiminnan tuloksellisuudesta, vaikutuksista sekä kehittämistarpeista. Resursseja ei siis kulu kyselyiden suunnitteluun ja laatimiseen.
Pokan ainutlaatuisimpana ominaisuutena on mahdollisuus vertailla omia tuloksia muiden toimijoiden dataan esimerkiksi toimintamuodon tai alueen mukaan. Vertailu on anonyymia, kenenkään tuloksia ei julkisteta muille. Vertailemalla pääset näkemään miten omat tuloksesi suhteutuvat muihin esimerkiksi saman alan toimijoiden tuloksiin.
Pokassa on myös mahdollista käyttää erilaisia yleisesti käytössä olevia mittareita, ja osasta mittareista on myös valtakunnallista vertailudataa, johon pääset myös Pokan kautta.
Rahoittajan ilmoittamat mittavat leikkaukset valtionavustuksiin asettavat järjestöjen toiminnalle suuria haasteita. Arvioinnilla on keskeinen rooli toimintamme tuloksien osoittamisessa ja rahoituksen turvaamisessa. Rahoittajan valitessa kahden hankkeen välillä, arvioinnin merkitys vain korostuu:
Tarvitsetko työkaluja arvioinnin toteuttamiseen? Katso Pokka -paketit ja valitse teille sopivin!
Haluatko lisätietoja Pokasta? Haluatko ostaa lisenssin?
Onko sinulla jo Pokka-tunnukset? Kirjaudu sisään tästä: https://pokka.kukunori.fi/