Follow Us On

Roso-tuotanto toteuttaa kulttuuripajatoimintaa ensimmäistä kertaa TikTokissa

Tiedotteet

Roso-tuotanto toteuttaa kulttuuripajatoimintaa ensimmäistä kertaa TikTokissa

 

Toukokuun alussa startannut Roso-tuotannon ensimmäinen TikTokissa toteuttama räp-haaste eli #carpediemhaaste on tullut päätökseen. Tämä kokeilu oli menestys, eikä varmasti jää viimeiseksi. Nuoria tavoittaa parhaiten siellä missä nuoret viihtyvät. Haasteeseen osallistumisia tuli yhteensä 33, joiden joukosta raati valitsi 7 voittajaa.

Roson suunniteltaessa haastetta TikTok tuntui villiltä kortilta. Sitä ei oltu käytetty ennen Roson toiminnassa, eikä suomalaisesta nuorisotyön ja kulttuuripajatoiminnan kentältä tai muiltakaan organisaatioilta löytynyt vastaavia, samalla tavalla osallistavia kampanjoita, kuin #carpediemhaaste. Myöskään TikTokin duetointiominaisuutta hyödyntäviä, open verse -haasteita ei juuri ollut suomenkielellä järjestetty. Ne harvat, joita on, ovat tunnettujen artistien markkinointiin tarkoitettuja haasteita.
TikTokin haltuun ottamista puolsi kuitenkin vahvasti se, että se nähdään olevan tämän hetken keskeisimpiä sosiaalisia medioita, erityisesti Roson kohderyhmän eli nuorten aikuisten tavoittamisessa. TikTokiin tuntui ohjaavan myös Roso-tiimiä määrittävä palo kokeilla uutta ja pysyä muutosalttiina.

TikTokiin tuntuu liittyvän paljon riskejä. Ensimmäisenä kysymyksenä; tavoittaisimmeko toivomamme yleisön? Innostuuko kukaan äänittämään omia duetointeja vai onko tämä nyt jo vähän liikaa toivottu? Roson Aleksi Lemolan sanoitti asiaa niin, että TikTok on itseohjautuva. Mikäli sisältö ei ole kiinnostavaa tai muuten alustalle sopivaa, se ei lähde leviämään.

Toisena kysymyksenä TikTokin käyttöön liittyi Roson toiminnan arvoihin ja turvallisuuteen. Tiktok, kuten muukin sosiaalinen media on räjähdysherkkä, sekä altis kaikenlaiselle kommentoinnille. Tilanne, jossa esimerkiksi haasteeseemme osallistunutta henkilöä solvattaisiin asiattomin tai loukkaavin kommentein, olisi täysin mahdollinen. Tähän haettiin ratkaisua määrittämällä Rosolle ”Turvallisemman tilan periaatteet” ennen haasteen alkua. Näin tarvittaessa voitiin viitata näihin periaatteisiin, ja sulkea Roson TikTokista ulos perustellusti toiminta, joka ei niitä vastaa.

Peloista huolimatta, haaste ylitti kaikki odotukset. Osallistujamäärä oli suuri ja suurin osa osallistujista Roson yhteisön ulkopuolisia, uusia osallistujia. Kommentit, osallistumisista tehtyjen koosteiden ja osallistujien videoiden alla olivat lähes pelkästään positiivisia.

Onnistumisen merkkinä näkyi se, että haasteen ympärille syntyi keskustelua ja verkostoitumista osallistujien kesken. Oletetusti toisilleen entuudestaan tuntemattomat osallistujat kommentoivat toistensa räppejä positiivisesti ja hyvässä hengessä. Lisäksi Roson Discordiin luomalla #carpediemhaaste -kanavalla osallistujat neuvoivat toisiaan teknisissä ongelmissa ja loivat yhteisöä haasteen ympärille.

TikTokin käyttäminen oli ehdottomasti riski, joka kannatti! Se toi lisäksi Roson Discord-yhteisöön lisää jäseniä, ja levitti tietoa Roson toiminnasta. Viestinnälliset saavutukset ovat kuitenkin toissijaisia osallistujien motivoimiseen nähtynä. Ennen kaikkea tavoitteena oli luoda mahdollisimman matalan kynnyksen tapa osallistua, tehdä räppiä ja päästä musiikin tekoon kiinni.

Tuomaristossa olivat räppärit Tiia Karoliina, Shaka sekä Roso-tuotannon Aleksi Lemola/DJ Logout. Päätöksentekoprosessi oli pitkä. Ensimmäisten suosikkien jälkeen, raadin mielipiteet erkanevat ja keskustelua käytiin kiivaasti. Kumpaa tulisi pitää tärkeämpänä, hyvää flow’ta vai mielenkiintoisia lyriikoita? Lopulta raati päätyi istumaan Roson toimistolla lähes viisi tuntia.

Viimein löydettiin yhteinen päätös. Haasteen voittajat ovat WillieGood eli Ville Rantanen, Vilzue eli Ville Kyöperi, Igor CK eli Iikka Kolehmainen, Vilma eli Vilma Lindqvist, tonnikeiju, arihhx ja Talizo. Lisäksi Tiia Karoliinalta erityismaininnan sai Tiktokissa osallistunut @pikkuhukka.

Voittajat tapasivat toisensa 15.6. Sonic Pump Studiosilla Helsingissä. Studiopäivän aikana on tarkoitus äänittää näiden seitsemän artistin yhteinen possebiisi, joka julkaistaan Roso-tuotannon kautta suoratoistopalveluihin. Ota haltuun Roson Discord ja somekanavat, niin kuulet ensimmäisten joukossa, kun tämä tykki julkaistaan!

 

Kirjoittaja: Laura Perälä