Follow Us On

Taidekeskus Into liittyi Kukunorin jäsenjärjestöksi

Taidekeskus Inton taiteilijan teos.

Blogi

Vierailulla Taidekeskus Intossa: yhdessä rakennamme uudenlaista toimintakulttuuria

 

Kukunorin ytimessä on yhteistyö, jossa opimme toisiltamme ja kehitämme yhdessä ratkaisuja hyvinvoinnin ja sitä vahvistavan toimintakulttuurin tueksi. Muutoksen voima syntyy mukana olevien toimijoiden osaamisesta, arjen työstä ja halusta tehdä asioita yhdessä. Jäsenjärjestöjen verkostoa vahvistamalla myös Kukunoriyhteisön osaaminen vahvistuu.

Vierailulla Taidekeskus Intolla

Kukunorin jäsenjärjestöjen uusimman tulokkaan Taidekeskus Inton toiminnan keskiössä on erityistä tukea tarvitsevien taiteentekijöiden kuvataide- ja luova toiminta. Turun seudulla taiteen opetusta, näyttelyitä ja työskentelymahdollisuuksia tarjoava Taidekeskus Into haluaa tarjota turvalliseen, ammattimaisesti ohjatun ympäristön, jossa jokainen voi tulla nähdyksi, kokea osallisuutta ja ilmaista itseään luovasti. Vierailimme Kukunorin toiminnanjohtaja Markus Raivion ja TEKO-hankkeen verkostokoordinaattori Markus Vähälän voimin tutustumassa uuteen jäsenjärjestöömme.

“Taidekeskus Intossa näkyy hyvin se, mikä on myös Kukunorin työn ytimessä: ihmiset eivät ole ensisijaisesti tuen kohteita vaan tekijöitä, joilla on oma ääni, estetiikka ja merkitys. Taidekeskus Inton toiminta rakentaa tilaa, jossa luova tekeminen ei ole kuntoutuksen väline vaan tapa olla maailmassa ja suhteessa toisiin. Juuri tällaiset toimijat vahvistavat sitä kulttuurista muutosta, jota Kukunorissa haluamme edistää, siirtymää kohti kyvykkyyteen, osallisuuteen ja vertaisuuteen nojaavaa toimintaa”, Kukunorin toiminnanjohtaja Raivio kertoo.

Vierailun aikana Raivio ja Vähälä tapasivat Taidekeskus Inton toiminnan vetäjät Eija Ruohon ja Sinikka Mäki-Lertolan, jotka esittelivät keskuksen monipuolista toimintaa ja tulevaisuuden yhteistyömahdollisuuksia. Keskusteluissa nousi esiin juuri se, mikä tekee jäsenverkostosta merkityksellisen: kun erilaiset toimijat kohtaavat, syntyy uusia ideoita, yhteistä ymmärrystä ja uutta oppia.

Taidekeskuksen taiteilijoiden teokset tekivät vierailijoihin vahvan vaikutuksen. Ne kertoivat tarinoita, jotka eivät aina tule kuulluiksi, ja muistuttivat siitä, miksi kulttuurilla ja luovalla toiminnalla on tärkeä paikka hyvinvoinnin rakentamisessa.

“Rohkeiden, innokkaiden ja intohimoisten ihmisten panos tuottaa valtavaa rikkautta ja rakkautta ihmisille ja maailmaan. Olen erittäin vaikuttunut Eijan ja Sinikan panoksesta erityistä tukea tarvitsevien suomalaisten taiteen ja luovan toiminnan tukemisessa ja edistämisessä. Olen erittäin iloinen, että voimme Kukunorin yhteisönä olla mukana luomassa uudenlaista taiteen kulttuuria Suomeen yhdessä”, kertoo erityisryhmien kulttuuri- ja mediatoiminnan parissa pitkään työskennellyt Markus Vähälä Kukunorista.

Osallisuutta luomassa yhteistyöllä

Kukunorin verkostossa jokainen jäsen tuo mukanaan oman näkökulmansa, mutta yhteinen tavoite on sama: rakentaa toimintakulttuuria, jossa osallisuus, luovuus ja ihmisten kyvykkyys ovat keskiössä. Taidekeskus Inton liittyminen mukaan vahvistaa tätä yhteistä työtä ja avaa uusia mahdollisuuksia yhteistyölle tulevaisuudessa.

Vierailu Intossa oli lämminhenkinen ja inspiroiva, ja se muistutti siitä, että verkosto syntyy kohtaamisista. Kukunori ry toivottaa Taidekeskus Inton lämpimästi tervetulleeksi mukaan jäsenyhteisöön!