Kulttuuripajojen alun käynnistävä yhteistyö syntyi 2000-luvun puolivälissä, kun tarve löytää uudenlaista toimintaa nuorille ja idea vertaisohjautuvuuteen perustuvista toiminnallisista ryhmistä kohtasivat. Yhteistyön kautta syntyi lopulta maailmanlaajuiseksi levinnyt innovaatio ja kulttuuripajatoimintaa, johon osallistuu vuosittain tuhansia ihmisiä Suomessa ja satoja muualla maailmassa.
Niemikotisäätiöllä havaittiin jo 2000-luvun alussa, etteivät perinteiset päivätoimintakeskukset sellaisenaan palvelleet parhaalla mahdollisella tavalla nuoria mielenterveyskuntoutujia. Päivätoiminnalle oli selvä tarve, mutta tarjonta ja nuorten kiinnostuksen kohteet eivät kohdanneet. Tämä havainto ohjasi säätiötä etsimään rohkeasti uusia ratkaisuja tarpeeseen tuoden nuoret keskiöön haasteen ratkaisemisessa:
“Päätimme kartoittaa kyselyn kautta sitä millaisia kiinnostuksen kohteita ja toiveita nuorilla itsellään oli toiminnalle. Kyselyyn vastasivat Otsonpolun nuoret asukkaat. Esille nousivat tietokoneet, musiikki ja kädentaidot eli asiat, joita ei välttämättä perinteissä päivätoimintakeskuksessa tarjottu”, Niemikotisäätiön toiminnanjohtaja Seppo Eronen kertoo.
Syntyi ajatus: voisiko kaupunkiin luoda nuorten olohuoneen, paikan johon olisi helppo tulla ja jossa kiinnostuksen kohteet – tietokoneet, musiikki, kädentaidot – saisivat tilaa? Tämä oli lähtölaukaus sen tarpeen määrittelylle, joka johti ensimmäisen kulttuuripajan syntyyn.
Niemikotisäätiöllä oli kokeilevasta musiikkiterapiatoiminnasta hyviä kokemuksia yhteistyössä ammattimuusikko ja musiikkiterapeutti Markus Raivion kanssa. Säätiö oli tuohon aikaan yksi Helsingin ensimmäisistä toimijoista, jossa musiikkiterapia liittyi osallisuuteen, bändeihin ja soittamiseen kuntoutujien ollessa aktiivisia toimijoita. Los Hermos -bändi oli toiminut jo 1990-luvun alusta lähtien, ja Raivion tullessaan säätiölle vuonna 1997 hänelle annettiin vapaat kädet kehittää toimintaa eteenpäin. Kuntoutuskodeissa käynnistyivät vähitellen kitara- ja musiikinkuunteluryhmät sekä Niemikotisäätiön Laulajat -kuoro, joihin myös monet palvelunkäyttäjät lähtivät innolla sisältöjä kehittämään.
Yhteistyössä näkyi heti säätiön sisäinen halu luoda mielenterveyskuntoutujille uusia mahdollisuuksia sekä tukea toimijuuden ja yhteisöllisyyden rakentamista – ajatuksia, jotka eivät vielä tuolloin olleet itsestään selviä mielenterveystyössä. Niemikotisäätiön oma bändi Los Hermos nousi lavalle vuonna 2006 järjestetyssä Glorian konsertissa, jossa se säesti tunnettuja suomalaisia artisteja, kuten Jussi Raittista, Erja Lyytistä ja Freemania. Ja oli lavalla jo eräs Pertti Kurikan Nimipäivät-bändikin.
“Gloria oli todella onnistunut tapahtuma ja porukkaakin oli todella paljon. Siitä jäi sellainen fiilis että me voidaan ja pystytään tekemään uusia avauksia ja yllättämään ihmiset. Kaiken kaikkiaan se oli hyvin lupauksia herättävä hetki ja vei ajatuksia siihen suuntaan, että mikä kaikki onkaan mahdollista”, Eronen muistelee tapahtuman tunnelmia.
Tapahtuma rikkoi rajoja: kuntoutujat eivät esiintyneet vain omissa tilaisuuksissaan, vaan näyttävästi yleisön edessä yhdessä ammattilaisten kanssa. Historioitsija Martti Häikiö kuvasi konserttia energisoivaksi ja lupauksia herättäväksi. Viesti oli selvä – musiikkia ei tarvitse tehdä piilossa. Tämä ajatus on siirtynyt myös kantavaksi voimaksi nykyisille kulttuuripajoille – tehdään laadukkaita juttuja, joissa ihmiset voivat esiintyä julkisesti positiivisessa valossa omien taitojensa kautta.
Työssä tulleet oivallukset sekä Erosen ja Raivion yhteistyö toimivat myös katalysaattorina GFP-mallin synnylle, mutta ratkaiseva hetki tapahtui säätiön kitararyhmän harjoituksissa Toisen linjan väestösuojassa. Raivio joutui poistumaan harjoituksista kesken kaiken ja antoi vetovastuun yhdelle ryhmäläisistä. Palatessaan takaisin ryhmä soitti täyttä häkää ja Raivio jäi kuuntelijan rooliin. Idea kypsyi Raivion päässä ja eräänä iltana keikkabussissa kotimatkalla Kouvolasta Helsinkiin visio ohjatun toiminnallisen vertaistuen (GFP) mallista syntyi.
2005 lopussa Markus Raivio esitteli idean “musiikkityöpaja Pulssista” Eroselle. Ideaan sisältyy keskeinen ajatus siitä, että kuntoutujat ohjaavat luovien alojen ryhmiä muille kuntoutujille vertaistuellisesti.
Ideana oli tuoda “työkeskustoimintaan uusi vertaistukimuoto, jossa työtehtävät rakentuvat kuntoutujien vahvuuksista ja kiinnostuksen kohteista ja tekemisen hyödynsaajana olisi nuori kuntoutuja. Kuntoutujat voisivat antaa toisilleen tarpeellista tukea elämänhallintaan ja omaehtoiseen toimintaan. Pulssin kuntoutukselliset tavoitteet eivät siis rajoitu vain Pulssin työtoiminnan tekijöihin.” (Lähde: ideapaperi Musiikkityöpaja Pulssi 20.10-05, Markus Raivio)
Nuorten päiväkeskus ei ollut sellaisenaan saanut rahoitusta RAY:ltä yrityksistä huolimatta. Niemikotisäätiön toiminnanjohtaja Eronen huomasi heti Raivion idean potentiaalin nuorten päivätoiminnan monipuolistamiseksi ja yhdistämällä nämä kaksi konseptia saataisiin luotua toimiva ratkaisu tarpeeseen.
Raivion sähköpostiin kilahti viesti Eroselta 9.1.2007: ”Moi Markus, Tämä esittämäsi musiikkikouluidea on kiinnostava… Mikäli olet yhä näissä kuvioissa mukana, niin sopisin tapaamisen Rahiksen avustusvalmistelijan kanssa huhtikuulle ja tämä musiikkikoulu olisi silloin yksi käsiteltävä teema.” Ilman tätä viestiä tarina ei varmasti olisi sellainen kun tänään tiedämme. Se vaati yhteisen uskon ja luottamuksen sekä rohkeuden kokeilla. Raivio oli toiveikas, nyt päästään luomaan jotain ainutlaatuista!
Yhdistämällä GFP-mallin ajatuksen säätiön etsimiin ratkaisuihin luotiin yhdessä puitteet ensimmäisen kulttuuripajan avaamiselle. Säätiö tarjosi tilat, hallinnon, resurssit ja ennen kaikkea tilan kehittää. Johto ei puuttunut sisältöihin tai yksityiskohtiin, vaan luotti siihen, että tekijät – niin ammattilaiset kuin palvelunkäyttäjät – osaavat viedä toimintaa eteenpäin.
“Meillä etsittiin uudenlaisia tapoja tehdä, joka loi huomattavat määrät mahdollisuuksia kehittämiselle. Johtajana näen tärkeäksi mahdollisuuksien luomisen ja ylläpitämisen, jotta uusia asioita voidaan kokeilla. Ikinä ei tiedä etukäteen mikä toimii, mutta oleellista on kokeilla, kysyä palvelussa mukana olevilta ja tehdä yhdessä”, Eronen valottaa omaa filosofiaansa.
Erilaisista alun koetinkivistä huolimatta pilotti saatiin käyntiin kokeiluinnon, tekemisen meiningin ja hyvän porukan avulla. Kulttuuripajoille tyypilliset tavat tukea ja kouluttaa vertaisohjaajia sekä arvioida toimintaa lähtivät rakentumaan osaavan tiimin käsissä. Lisäresursseja saatiin Nuorisoasiankeskuksen päällikkö Leena Ruotsalaisen kanssa tehdystä yhteistyösopimuksesta, joka mahdollisti Sörnäisissä nuorisotilojen käytön Harjulla ja Hapessa.
“Olen kiitollinen siitä tilasta, joka meille annettiin kehittämiselle. Niemikotisäätiö mahdollisti tekemisen, mutta antoi työryhmälle ja kuntoutujille työrauhaa viedä ideaa eteenpäin kokeilemalla kehittäen”, kertoo Markus Raivio, joka aloitti Elvis-hankkeen projektipäällikkönä 2009 elämänsä ensimmäisessä päivätyössä.
Idea ja kokeilut ovat olleet monivaiheisia ja monipolvisia, eikä mitään hyvää kehitetä yksin. Ilman apulaisjohtaja Jouni Nisulan RAY:lle laatimaa hyvää hakemusta ja hankkeen nimeä ELVIS (joka tulee lyhenteestä: E = Elämänhallinnan parantaminen käyttämällä apuna, L = Luovia toimintoja, V = Vertaistukea, I = Informaation jakamista ja Inspiraatiota, S = Selviytyjille – nuorille mielenterveyskuntoutujille), ilman Minna Lapveteläisen ideointeja hakemukseen, ilman ELVIS-hankkeen tiimiä, jossa Heidi Karjalainen ja Teppo Tolvanen tekivät uranuurtavaa työtä, ilman ohjausryhmän, työnohjaaja Aarre Tarkin sekä talous- ja hallintopäällikkö Ursulan antamaa tukea, ja ilman Markus Vähälän Lyhty ry:ssä kehittämää nimeä ”Kulttuuripaja Valo”, kulttuuripajat eivät olisi sitä, mitä ne tänä päivänä ovat.
Yhteistyö on myös osoitus siitä, miten maailmanlaajuiseksi levinnyt innovaatio voi syntyä työn arjen kautta ja kasvaa kokeilusta kestäväksi toiminnaksi. Kulttuuripajatoimintaa on sittemmin jatkokehittänyt ja monistanut toistakymmentä suomalaista ja kansainvälistä järjestöä, ja kaikki ovat tuoneet oman panoksensa kehittämiseen matkan varrella – eivätkä todellakaan vähiten kulttuuripajojen omat vertaisohjaajat.
“Ratkaisevaksi vaiheeksi ja päätökseksi koen Erosen luottamuksen tarttua ideaan. Ilman sitä sähköpostia 9.1.2007 suomalainen ja miksei kansainvälinenkin mielenterveystyö näyttäisi nyt kovin erilaiselta ja monet mahdollisuudet olisivat jääneet unelmaksi. Olen tästä ja koko Niemikotisäätiöstä todella kiitollinen. Se on sekä GFP:n että kulttuuripajatoiminnan synnyinkoti,” kertoo Markus Raivio.
Luottamus, yhdessä tekeminen ja rohkea kokeilu loivat pohjan sekä kulttuuripajoille että niiden taustalla vaikuttavalle GFP-mallille. Vuosien varrella nämä kaksi konseptia ovat eriytyneet takaisin omiksi kokonaisuuksikseen vaikka ne usein mielletäänkin synonyymeiksi. Kulttuuripajat ovat paikkansa vakiinnuttaneita yhteisöjä, joissa GFP:tä sovelletaan osaksi arjen toimintaa. GFP taas on menetelmä, joka ei rajoitu kulttuuripajoihin – sitä voidaan hyödyntää kouluissa, yliopistoissa, työpaikoilla, kävelyfutiskentillä, verkkoyhteisöissä tai missä tahansa, missä ihmiset ja organisaatiot kokoontuvat rakentamaan hyvinvointia yhdessä. GFP on itsenäinen toimintamalli, mutta kulttuuripajat ovat tänäkin päivänä yksi sen näkyvimmistä sovelluksista.
GFP-mallin ja kulttuuripajojen tarina ei kuitenkaan ole vielä kirjoitettu loppuun vaan jokainen mallia soveltava sekä kaikki kulttuuripajat Suomessa ja kansainvälisesti tuovat näihin konsepteihin jotain uutta ja ainutlaatuista.
“Haluan edelleen ajatella että kaikkea ei ole nähty ja maailma ei ole valmis. Innovaatiot syntyvät kokeilemalla. Tarvitaan erinäköistä tekemistä ja epäonnistumistakin, jotta löydetään ne ratkaisut, jotka tukevat kuntoutujien hyvää elämää. Tärkeää on, ettei valita aina tuttua ja turvallista ja pelata varman päälle vaan lähdetään rohkeasti kohti uutta”, Eronen lisää.
