Follow Us On

Yksinäisyys vankien ja rikostaustaisten näkökulmasta

Punaisella taustalla naishahmoja toinen käsi ylhäällä. Teksti Kulttuurikongi kuvan päällä

Blogi

Yksinäisyys vankien ja rikostaustaisten näkökulmasta

 

Kulttuurikongi on osa Arvokas-ohjelmaa (2018-2021), johon kuuluu 25 hanketta, eri puolelta Suomea. Hankkeilla on omat kohderyhmänsä, toimintatapansa ja tavoitteensa, mutta niitä kaikkia yhdistää pyrkimys vähentää eriarvoisuutta ja vahvistaa osallisuutta. Arvokas-ohjelma on tulossa päätökseensä kolmiosaisen päätösseminaarin myötä, joka jakautuu kolmen eri teeman ympärille; Yksinäisyys, Köyhyys ja Ulossulkeminen. Kulttuurikongia pyydettiin mukaan päätösseminaarin ensimmäiseen osioon keskustelemaan yksinäisyydestä vankien ja rikostaustaisten henkilöiden näkökulmasta.

Omakohtaisen kokemuksen puuttuessa, näin tarvetta perehtyä aiheeseen kirjallisuuden sekä kokemusasiantuntijan avulla. Minut yllätti, miten monitasoinen ilmiö yksinäisyys on vankien keskuudessa. Ilmeisin syy vankien yksinäisyyden kokemuksille lienee yhteiskunnasta, omasta elämästä ja läheisistä ihmisistä eristäminen. Tämän lisäksi vankilan sisällä voi kokea yksinäisyyttä monesta muustakin syystä. Vankila on toimintaympäristö, jota hallitsee selkeät ja tiukat rajat, käytännöt sekä etukäteen määritellyt roolit. Vangille tarjotaan usein vain vangin roolia – hänet nähdään ja kohdataan päivittäin vankina – sekä henkilökunnan että muiden vankien toimesta. Tässä tilanteessa ihminen saattaa kokea, että hänen oma identiteettinsä häivytetään ja hänet pakotetaan osaksi massaa. Aidon, oman itsensä saattaa kohdata ainoastaan sellissä tai tapaamisissa läheisten kanssa. Jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kohdatuksi sellaisena, kuin hän itsensä kokee. Ulkopuolelta pakotetun roolin ylläpitäminen saattaa käydä hyvinkin raskaaksi. Kun ei tule kohdatuksi omana itsenään, vahvistaa tämä myös yksinäisyyden tunteita.

Vankien kesken vallitsee tietynlainen arvomaailma ja hierarkia. Tietyt rikokset ja teot herättävät arvostusta ja nostavat sosiaalista statusta, samoin oikeanlaiset kontaktit. Kun taas toisilla teoilla on vastakkainen vaikutus. Muun muassa “vasikka”-kulttuuri elää vahvana – ilmiantaminen ja ilmiantajat tuomitaan jyrkästi vankien keskuudessa. Vanki saattaa siis monista eri syistä joutua torjutuksi ja ulossuljetuksi muiden vankien toimesta. Toisaalta, ahdistus, pelko ja epäluulo muita vankeja kohtaan saattaa johtaa siihen, että vanki ottaa itse etäisyyttä muista vangeista. Tällöin yksinolo on usein vapaaehtoista, mutta ei välttämättä toivottua. On myös vankeja, jotka haluavat olla yksin, eivätkä koe yksinoloa ahdistavana tai yksinäisenä. Vankien muodostamasta yhteisöstä voi siis jäädä ulkopuolelle monesta eri syystä, mutta onko se pidemmän päälle kannattavaa? Ihmisillä on erilaiset sosiaaliset tarpeet; toiset kaipaavat muiden seuraa enemmän kuin toiset. Kaikilla on kuitenkin jonkinlainen tarve olla yhteydessä toiseen ihmiseen. Eristäytyminen heikentää vuorovaikutustaitoja sekä kykyä kiinnittyä yhteisöön, sekä vankilan sisällä että myöhemmin tuomion jälkeen, yhteiskunnassa.

Yksinäisyys jatkuu usein myös vapautumisen jälkeen

Ihminen kokee usein myös yksinäisyyttä vankilasta vapautumisen jälkeen. Moni vapautuu kodittomaksi ja työttömäksi. Jos aiempi elämä on pyörinyt rikosten ja päihteiden ympärillä ja haluaa siitä elämäntavasta irrottautua, on vanhat sosiaaliset verkostot hylättävä ja aloitettava uusien verkostojen rakentaminen tyhjästä. Harva aikuinen ihminen joutuu elämässään tilanteeseen, jossa joutuu alusta lähtien, yksin, alkaa muodostaa uusia ihmissuhteita samalla kun yrittää löytää paikkansa yhteiskunnassa sekä rakentaa itselleen uutta, mielekästä elämäntapaa. Tämä on hyvin haavoittuvainen elämänvaihe, jossa koetaan usein syvää yksinäisyyttä.

Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia saattaa herättää myös tapa, jolla tulee kohdatuksi yhteiskunnassa vapautumisen jälkeen, muiden ihmisten toimesta. Menneisyydestä hiljennytään usein töitä tai opiskelupaikkaa hakiessa, tavatessaan uuden ihmisen tai leikkipuistokeskusteluissa muiden vanhempien kanssa. Tämä johtuu pelosta tulla kohdatuksi pelkästään entisenä vankina, ei omana itsenään. Se onkin monen, yksinkertainen toive; että saisi tulla kohdatuksi muiden silmissä kunnioitettavasti, samanarvoisena ihmisenä.

Maailma kehittyy ja sitä myötä myös järjestelmät, ihmiset ja asenteet. Kulttuurikongin näkökulmasta olisi hienoa, että vankilassa kehitettäisiin myös jatkossa monipuolista, osallistavaa toimintaa ja edistetään vankiloiden ja järjestöjen välistä yhteistyötä. Vankiloiden resurssit ovat hyvin rajalliset ja järjestöillä on mahdollisuus täydentää niitä.

Julkisia ja kolmannen sektorin palveluita tulisi myös vahvistaa ja täydentää siltä osin, että vankilasta vapautumisen jälkeen, kiinnittyminen takaisin yhteiskuntaan kodin, elannon ja mielekkään toiminnan sekä tukiverkostojen suhteen sujuisi sujuvammin ja helpommin. Lisäksi voimme kaikki vaikuttaa siihen, miten kohtaamme toisemme sekä arjessa että ammatillisessa mielessä. Haluammeko määritellä toisemme menneiden tekojen ja valintojen pohjalta vai avoimin mielin kohdata jokaisen henkilön sellaisena, kun hän sillä hetkellä, siinä tilanteessa, meille esittäytyy?

Cecilia

Kulttuurikongin verkostokoorinaattori Cecilia osallistui Arvokas-ohjelman päätösseminaarin Yksinäisyys -teemakeskusteluun 26.10. tuoden esille vankien ja rikostaustaisten näkökulmaa