Follow Us On

Luovaa toimintaa verkossa

Toimintamme tavoitteena on tukea ja vahvistaa ihmisten voimavaroja sekä opiskelu- ja työelämävalmiuksia luovan toiminnan kautta. Järjestämme säännöllistä toimintaa verkossa; työpajoja, tapahtumia, kilpailuja ja sparrausta eri taiteenalojen asiantuntijoiden ja vertaisohjaajien ohjauksessa. Roson pajoissa syntyneiden tuotantojen näyteikkuna, galleria ja esiintymislava on muutaman kerran vuodessa ilmestyvä Roso-lehti. Sen sisällöstä ja toimittamisesta vastaavat Roson jäsenet.

Toimintamme kohderyhmänä ovat syrjäytymisuhan alla olevat 18-35 vuotiaat nuoret aikuiset ja vammaiset henkilöt sekä nuorten kanssa työskentelevät sote-ja kulttuurialan ammattilaiset. Toivotamme kuitenkin tervetulleeksi mukaan jokaisen toiminnastamme kiinnostuneen! Erilaisten ihmisen kohtaamisissa ymmärrys toisia kohtaan kasvaa. Eikö niin?

Tukea ammatilliseen kehittymiseen

Haluamme tukea eri alojen toimijoiden ammatillista kehittymistä luovien menetelmien ohjaamisessa sekä digitaalisten ympäristöjen käytössä. Pajoihin voi siis lähteä mukaan vaikka porukalla tai tulla itse kokeilemaan osallistujan roolissa esimerkiksi miltä tuntuu tehdä biisiä alusta asti itse.

Tavoitteenamme on myös yhdistää eri toimijoiden digitaalista tarjontaa ja auttaa yhä useampaa toiminnassa mukana olevaa löytämään oma juttunsa. Yhteisellä Discord-serverillämme voit tulla mukaan toteuttamaan yhteistä toimintaa!

Kokemus palveli myös ammatillisen osaamiseni kehittymistä; työpajaan osallistuminen madalsi kynnystä järjestää vastaavaa toimintaa oman työni kohderyhmälle.

Vertaisohjaaja

Tilaustöitä organisaatioille ja projekteihin

Tarvitsetko musiikkia, kuvaa, videota, taidetta tai taiteilijaa? Roso-tuotannon luovasta yhteisöstä voit löytää tarvitsemasi osaajan. Sisällön ohella saat mahdollisuuden työllistää hetkiseksi nuoren, jolle jokainen työkeikka on elintärkeä. Tämä on todellista win-winiä. Sinä saat sisältöä, nuori saa mahdollisuuden, joka voi konkreettisesti muuttaa hänen tulevaisuuttaan keikka kerrallaan.

Lisätiedustelut sampo.riskila@kukunori.fi