
Roso Gamesin neljäs pelinkehitysprojekti toi yhteen toisilleen tuntemattomia nuoria aikuisia, joita yhdisti kiinnostus peleihin ja halu löytää oma suuntansa. Matkan varrella syntyi uusia taitoja, vertaisuutta ja yhteisö, joka päätti jatkaa yhdessä myös projektin päätyttyä.
Lokakuussa 2025 joukko toisilleen täysin tuntemattomia nuoria kokoontui yhteisen kiinnostuksen kohteen äärelle. Yhdistävänä tekijänä olivat pelit, mutta vielä enemmän halu löytää oma paikka, samanhenkisiä ihmisiä ja ehkä myös suuntaa tulevaisuudelle.
“Projektin myötä olen päässyt oppimaan uutta ja aktivoitunut kehittämään taitojani, jonka kautta itsevarmuuteni on kohentunut! Työskentely oman ryhmän ja Game jamien myötä myös muiden Rosolaisten kanssa oli erittäin hauskaa ja koen, että sosiaalinen ilmapiiri on ollut turvallinen ja hyväksyvä. En saanut kaikkia tavoitteitani täytettyä, mutta tärkeimpänä on ollut projektin positiivinen vaikutus elämääni, uudet tuttavuudet ja se, että pääsin touhuamaan pelinteon parissa!”, osallistuja kertoo fiiliksistään projektissa ja Roso Games yhteisössä.
Loppuvuosi kului tiiviisti pelinkehityksen perusteiden opettelussa. Lua-ohjelmointikieli tuli tutuksi, pelisuunnittelua harjoiteltiin käytännössä ja teoriaa sovellettiin käyttöliittymäsuunnitteluun, peliaudioon ja narratiiviseen suunnitteluun. Game jamit tarjosivat ensimmäisiä mahdollisuuksia kokeilla omia taitoja yhdessä muiden kanssa.
“Projekti oli mainio kokonaiskatsaus pelin tekemiseen ja selkeä runko teki siitä helpompaa. Luovuus pääsi kukkimaan ja projektissa kehittyivät niin luomis- kuin organisaatiotaidot”, projektin osallistuja kuvailee kokemusta.
Uuden vuoden alkaessa oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Nuoret pitchasivat omia peli-ideoitaan toisilleen. Ryhmät valitsivat yhdessä, mitä pelejä lähdettäisiin toteuttamaan ja jokainen sai vaikuttaa siihen, millaisia projekteja syntyi. Samalla harjoiteltiin työelämässäkin tarvittavia taitoja kuten päätöksentekoa, kompromissien tekemistä, vastuun kantamista ja yhteisten tavoitteiden eteen työskentelyä.
Monelle osallistujalle projekti tarjosi ensimmäisen turvallisen mahdollisuuden kokeilla, voisiko peliala olla oma tulevaisuuden suunta:
“Opin paljon tiimityöskentelystä, pelinkehitys prosessista, Gitin käytöstä sekä taiteen ja audion tekemisestä. Näistä on varmasti hyötyä työnhaussa, koska haluan hakeutua peli alalle töihin“, Roso Games osallistuja kertoo.
Roso-Gamesin erityinen vahvuus on vertaisohjaajuus. Pelinkehitysryhmiä vetivät pelituottajat, jotka olivat itse osallistuneet aiempaan Roso-Games-projektiin. He suorittivat syksyllä 2025 pelituottajakoulutuksen ja siirtyivät sen jälkeen itse ohjaajarooliin.
Osallistujat korostivat pelituottajien merkitystä palautteissaan poikkeuksellisen vahvasti. Pelituottajat eivät olleet vain projektin vetäjiä, vaan helposti lähestyttäviä tukijoita, jotka jakoivat osaamistaan, kannustivat eteenpäin ja loivat turvallisen ilmapiirin oppia uutta.
Eräs osallistuja kiteytti asian osuvasti: ”Eihän tästä mitään olisi tullut ilman pelituottajia ja ohjausta! Ihan parasta porukkaa ohjaajat, apua oikeasti sai ja se oli timanttista! Ohjaajat saavat lykätä 110 % hommaan, koska se innostaa myös muita tekijöitä.”
Hankepäällikkö Sampo Riskilän mukaan vertaisohjaajuus luo jatkuvuutta kun aiempien projektien osallistujista kasvaa tämän päivän ohjaajia ja huomisen esikuvia:
”Kun nuori näkee vieressään ihmisen, joka on ollut samassa tilanteessa vuotta aiemmin, syntyy usko siihen, että minäkin pystyn tähän. Vertaisohjaaja madaltaa kynnystä kysyä, kokeilla ja epäonnistua ja toimii tärkeänä esimerkkinä ja esikuvana projektiin osallistujille.”
Pelituottajana toimiminen tarjoaa myös luontevan mahdollisuuden jatkaa Roso Gamesin parissa syventäen omaa osaamistaan: “Jokaisella on mahdollisuus jatkaa, kasvaa ja kehittyä uuden peliprojektin vertaisohjaajana. Se avaa samalla ainutlaatuisen mahdollisuuden syventää jo aikaisemmassa projektissa opittuja asioita ja tietenkin oppia valtavasti asioiden, ihmisten ja projektien johtamisesta – taitoja, jotka ovat universaaleja ja sovellettavissa melkeinpä mille tahansa elämän osa-alueelle”, Riskilä jatkaa.
Yksi merkittävimmistä onnistumisista projektissa oli se, että nuoret halusivat jatkaa yhdessä myös projektin päätyttyä. Osallistujat perustivat itsenäisesti uuden pelinkehitysporukan ja käynnistivät kesäksi uuden projektin. Syksyksi on odotettavissa jälleen uusi peli.
Riskilän mukaan juuri tällaiset hetket kertovat toiminnan todellisesta vaikuttavuudesta:
”Parasta oli nähdä, kuinka nuoret ottivat toiminnasta omistajuutta. Yhteisö ei jäänyt hankkeen varaan, vaan alkoi kantaa itse itseään.”
Tämä näkyi myös osallistujien kokemuksissa. Oppimisen rinnalle nousivat ylpeyden tunne, yhteenkuuluvuus ja kokemus siitä, että oma työ on merkityksellistä.
“Roso games kokonaisuutena oli hyvä kokemus. Opin paljon ja sain mahdollisuuden työskennellä projektin parissa josta voin olla ylpeä,” Roso Gamesin osallistuja summaa.
–
Roso Games on 18–35-vuotiaille suunnattu pelinkehitysprojekti, jossa nuoret aikuiset oppivat pelinkehityksen taitoja toteuttamalla yhdessä verkossa julkaistavan pelin. Toimintaan voi osallistua ilman aiempaa osaamista. Kiinnostus peleihin, halu oppia uutta ja sitoutuminen yhteiseen projektiin riittävät. Etänä Discordissa toteutettava malli yhdistää ammatillisen ohjauksen, vertaisoppimisen ja yhteisöllisyyden tavalla, joka vahvistaa osallistujien osaamista, osallisuutta ja uskoa omiin mahdollisuuksiinsa.
Tutustu vuoden 2026 kevään julkaistuihin peleihin: https://rosogames.itch.io/