Follow Us On

Kilpailua vai yhteistyötä

Kaksi ihmistä nostaa pokaalia kohti taivasta. Taustalla sininen taivas ja palmuja

Blogi

Kilpailua vai yhteistyötä

 

Järjestö A:lla ja järjestö B:llä oli molemmilla iso tavoite – parantaa nuorten hyvinvointia. Molemmat toimijat olivat saaneet rahoitusta erilaisten hankkeiden toteuttamiseksi. A järjesti maanantaisin työelämätaitoihin liittyvää ilmaista valmennusta nuorille. B kehitti ryhmämuotoisella toiminnalla nuorten tunnetaitoja tiistaisin.

A:n henkilökunta huomasi pian, että nuoret tarvitsivat tilaa hengailla yhdessä muiden ja ohjaajien kanssa. Niimpä he rakensivat nuorille hengailutilan ja ostivat sinne upouuden playstationin. Järjestö B:n ryhmässä olleet nuoret kuulivat hengailutilasta kavereiltaan ja liittyivät mukaan. Järjestö B:ssä huolestuttiin. Mikäli nuoret valitsevat A:n tilat, miten kävisi hankkeen jatkon ja rahoituksen. Ratkaisu kehiteltiin yhdessä ja päädyttiin tekemään B:n tiloihin hengailutila, josta löytyivät Wii ja kasa tietokonepelejä. Nuoret siirtyivät porukalla B:n tiloihin viettämään aikaa.

Tarina järjestöistä A ja B on täysin fiktiivinen, mutta se voisi olla kuvaus kahden saman kohderyhmän kanssa toimivan järjestön todellisuudesta. Halu auttaa kääntyy rahoituksista kilpailemisen kautta oman toiminnan suojelemiseksi ja kilpailuksi muiden kanssa, vaikka aamuisin me motivoidumme töihin juurikin kohderyhmän parempi tulevaisuus mielessä. Toiminnan toteuttamisesta innostuneena unohdamme välillä pohtia uusia tapoja tehdä ja katsoa asioita kohderyhmämme näkökulmasta.

Mietitäänpä mikäli tarina menisikin näin:

Järjestö A:lla ja järjestö B:llä oli molemmilla iso tavoite – parantaa nuorten hyvinvointia. Molemmat toimijat olivat saaneet rahoitusta erilaisten hankkeiden toteuttamiseksi. Järjestö A ja B huomasivat, että heidän toiminnallaan oli samat lähtökohdat ja he päättivät pohtia yhdessä miten voisivat parhaalla mahdollisella tavalla palvella kohderyhmää.

He päättivät ottaa käyttöön järjestö A:n tilat, sillä heillä oli vapaata tilaa toiminnalle ja nuoret voisivat näin saada erilaisia palveluita samasta paikasta. Yhteisissä tiloissa järjestettiin maanantaisin työelämätaidot kurssia A:n henkilöstön vetämänä ja tiistaisin tunnetaitoja B:n henkilöstön ohjauksella. Keskiviikolle päätettiin tehdä molempien tavoitteita edistävä yhteinen kurssi, johon vetäjiä tuli molemmista järjestöistä ja nuorten parista. Tilaan tehtiin myös hengailupaikka nuorille ja resurssien yhdistämisen myötä oli tilassa mahdollista olla aina paikalla myös ohjaaja nuorten tavattavissa.

Yhteistyö perustuu aidolle yhteydelle muiden ihmisten kanssa

Tarinat ovat aina tarinoita ja todellisuus sijoittuu todennäköisesti johonkin näiden vaihtoehtojen välille. Helposti kuitenkin ajaudumme toistemme kanssa kilpailuasetelmiin yhteistyön rakentamisen sijaista. Paine osoittaa oman toiminnan vaikuttavuutta, resurssien vähyys ja aikataulupaineet eivät luo parhainta syntypohjaa yhteistyölle.

Yhteistyö perustuu aidolle yhteydelle toisten kanssa. Pelko kuitenkin katkaisee tämän yhteyden ja sen luomat mahdollisuudet. Pelko siitä, mitä omalle toiminnalle tapahtuu jos se avataan yhteistyölle. Mitä jos meidän toimintamme onkin sitten jotain vähemmän eikä enemmän? Mitä jos yhteistyö näyttääkin vain sen missä meidän täytyy vielä kehittyä, eikä nosta esiin vahvuuksiamme? Mikä on meidän toimintamme tulevaisuus? Rahoitetaanko sitä enää, jos teemme sitä yhdessä?

Peloista voi päästä yli keskittymällä intentioon ja parhaaseen mahdolliseen tekemiseen sillä hetkellä. Tie yhteistyöhön löytyy tosiasioiden tunnistamisesta, hetkeen pysähtymisestä ja kohderyhmän asettamisesta keskiöön. Mikäli teet tänään parhaasi eettinen päämäärä mielessäsi, miten huominen voisi olla huono?